Kotimaisen tanssin festivaali Tanssin Aika järjestetään tänä vuonna 23. - 26.9. Jyväskylässä.
Tanssin Aika haluaa nostaa tänä vuonna esille erityisesti keskisuomalaisuutta ja tuoda nähtäville keskisuomalaisen tanssin kehityksen viime vuosien aikana. Ensi-iltoja nähdään peräti yhdeksän, kaikkiaan tarjolla on 18 teosta.
Festivaali huipentuu tähtivierailuun nykytanssin kärkinimeltä, Tero Saarinen Companylta. Maailmanmaineeseen nousseelta ryhmältä nähdään Tero Saarisen harvoin Suomessa esitetty soolo Man in a Room (kor. Carolyn Carlson) sekä Saarisen läpimurtokoreografia, jo klassikoksi muodostunut miestrio Westward Ho!
Tanssin Aika tarjoaa 5-vuotisjuhlan kunniaksi yhä laajemman ilmaisohjelmiston ja haluaa profiloitua vahvemmin kaupunkitapahtumana. Festivaalin keskiössä ovat uransa alussa olevat koreografit, mukana on myös puhuttelevia teoksia kokeneemmilta tekijöiltä. Festivaali jalkautuu teattereiden ja museoiden lisäksi aiempaa enemmän kaupungille, kaikkien ulottuville.
Kokeneita tekijöitä festivaalilla edustavat mm. Petri Kekonin koreografia Vihreä nojatuoli ja Ismo-Pekka Heikinheimon Sumuista hymyä. Cecilia Moision koreografia Hi, my name is… ja Panu Varstalan Poliittinen eläin ovat molemmat ensi-iltoja. Ilmaiseksi tanssista voi nauttia vaikkapa Jyväskylän matkakeskuksella jossa on kolmena päivänä tanssija Helena Ratisen ja kuvataiteilija Marja Kolun tanssi-installaatio Kaikki katoaa valkoiseen 2. Kaikkiaan festivaali luo laajan katsauksen tanssitaiteeseen. Ohjelmisto on jälleen monimuotoinen ja näyttävä. Totuttuun tapaan se ilahduttaa, viihdyttää sekä tarjoaa ajattelemisen aihetta.
Ohjelmisto tarkemmin osoitteessa www.tanssinaika.fi