Läntinen tanssin aluekeskus hakee kahta tanssitaiteilijaa kesän 2012 Kesäkulkurit-kiertueelle. Kiertueen harjoitusjakso ajoittuu huhti-toukokuulle ja varsinainen kiertue kesäkuulle. Ajokortti luetaan eduksi.
Aluekeskus on kahtena kesänä (2010-2011) tuottanut Kesäkulkurit-nykytanssikiertuetta Varsinais-Suomen alueella. Kesäkulkureina on toiminut kaksi nuoren polven tanssitaiteilijaa, jotka ovat työskennelleet tanssikiertueella täyspäiväisesti yhden kuukauden ajan. Reitistä, aikataulusta ja logistiikasta on vastannut aluekeskus. Pysähdyspaikkoina ovat toimineet julkiset tilat mm. palvelutalot, päiväkodit, koulut ja erillistapahtumat.
Yleisötyökonseptin tavoitteena on tanssitaiteen saatavuuden ja saavutettavuuden parantaminen. Tavoitteena on tanssin katsomiskynnyksen madaltaminen ja kulttuuripalvelujen alueellisen tasa-arvon lisääminen. Tänä vuonna on tarkoitus että esitysten lisäksi Kesäkulkurit työskentelevät eri ryhmien kanssa myös työpajoissa.
Lähetä vapaamuotoinen hakemus, cv ja mahdolliset työnäytteet 29.2.2012 mennessä.
Läntinen tanssin aluekeskus
Linnakatu 24
20100 Turku
info@l-tanssi.fi
Lisätietoja: riikka.campomanes@l-tanssi.fi
Tanssin Tiedotuskeskus © 2010
Bulevardi 23-27, 00180 Helsinki,
tel. +358 (0)9 612 1812
fax +358 (0)9 612 1824
tanssi@danceinfo.fi