Ilmoitustaulu

Human|Culture hakee interaktiivisen taiteen teoksia 8.2.–25.4.2010

ilmoittaja: Juha-Pekka Natunen, RaakaIdea Oy

Human|Culture: interaktiivisen taiteen teemavuosi Etelä-Karjalassa 2010

Kesäkauden teoshaku käynnistyy. Hakuaika alkaa 8.2.2010 ja päättyy 25.4.2010.

Ensimmäisen hakukauden teokset on valittu ja nyt haemme uusia interaktiivisen taiteen teoksia ajalle 1.5.–31.8.2010. Tälle ajalle pyrimme saavuttamaan noin 20–30 teoksen määrän, joten se on hakukausistamme laajin. Teosvuokriin käytettävä rahoitus on tällä kaudella noin 20 000 €. Kaipaamme rohkeita ja monipuolisia ideoita, joita pääsemme toivottavasti myös toteuttamaan.

Human|Culture hakee teoksia, jotka käsittelevät ihmisen ja taiteen rajapintaa vuorovaikutuksen kautta. Teoksilta odotamme suoraa vuorovaikutusta yleisöönsä tai yleisön ottamista mukaan luomisprosessiin. Teos itsessään voi edustaa mitä taiteenlajia tai muotoa tahansa, mutta ainut ehto on edelliset termit täyttävä interaktiivisuus. Hakijoilta edellytämme teoskuvauksen ja suunnitelman teoksen sisällöstä ja sen vaatimista resursseista (täytettävä lomake), sekä tiivistetyn CV:n ja kolmen valinnaisen teoksen portfolion. Mikäli teos on jo aiemmin ollut esillä, dokumentaatio teoksesta tai tilasta olisi eduksi.

Teoskuvaus tulee kirjoittaa hakulomakkeeseen: http://raakaidea.blogspot.com/, joka sitten muiden liitteiden kanssa lähetetään osoitteeseen: info(at)raakaidea.fi.

Toisen hakukauden teokset käsitellään tuomariston edessä huhtikuun lopussa ja valinnat julkaistaan ennen kuun loppua. Tässä jaksossa teoksia halutaan noin 20–30 ja niille varattu rahoitus noin 20 000 €. Teos otetaan teemavuoteen vuokraperiaatteella eli taiteilijalle maksetaan teoksesta vuokraa sen esillä pitoajalta. Varsinainen vuokra-aika on puhtaasti kiinni teoksen luonteesta ja sen hinnasta.

Hakemukset käsittelee asiantuntijaraati, joka valitsee teokset teemavuoteen. Raadissa ovat: Juhani Järvinen (Saimaan AMK, koulutusjohtajaja), Kai Lehikoinen (Teatterikorkeakoulun koulutus- ja kehityspäällikkö), Marja Huuhtanen (Imatran Kaupungin Kirjastonjohtaja) ja Human|Culturen tuottajat Santtu Määttänen ja Juha-Pekka Natunen.

Hakupapereiden toimittamisesta kannattaa tiedustella etukäteen puhelimitse numerosta: 050 526 2213 (Santtu Määttänen) tai 040 762 4217 (Juha-Pekka Natunen) tai sähköpostitse osoitteesta info(at)raakaidea.fi. Sähköisessä muodossa olevat portfoliot, hakemukset ja cv:t ovat suotavia mutta vastaanotamme niitä myös perinteisesti postitse. Emme palauta taiteilijoille heidän lähettämää materiaalia.

Lisätietoa hankkeesta ja englannin kielinen hakuteksti osoitteessa: www.raakaidea.fi

Etusivu » AJANKOHTAISTA » Ilmoitustaulu » Human|Culture hakee interaktiivisen taiteen teoksia 8.2.–25.4.2010

Etusivu   

English    Sivukartta    Palaute