Ilmoitustaulu

Pohjoismaisen kulttuurirahaston hakuajat 2012

11.1.2012
Ilmoittaja: Pohjoismainen kulttuurirahasto

Pohjoismainen kulttuurirahasto ottaa vuonna 2012 käyttöön uudet hakuajat ja -summat. Tavoitteena on palvella entistä paremmin niitä yli 1 200 hakijaa, jotka hakevat rahastolta vuosittain apurahaa ja odottavat pikaista vastausta.

Rahastolla on jatkossa neljä vuotuista hakukierrosta, joista kullakin voi hakea enintään 500 000 Tanskan kruunun (noin 67 000 euron) apurahaa. Hakuajat päättyvät

1. helmikuuta
1. huhtikuuta
1. syyskuuta
1. lokakuuta.

Rahaston tehtävänä on edistää Pohjoismaiden, eli Suomen, Ruotsin, Norjan, Tanskan ja Islannin, sekä itsehallintoalueiden, eli Ahvenanmaan, Färsaarten ja Grönlannin, välistä kulttuuriyhteistyötä. Rahasto edistää sekä Pohjolassa että sen ulkopuolella tehtävää kulttuuriyhteistyötä.

Rahasto edistää monipuolista taide- ja kulttuuritoimintaa, jota harjoittavat sekä ammattilaiset että harrastelijat. Apurahoja myönnetään esimerkiksi konferensseille, konserteille, kiertueille, näyttelyille ja festivaaleille. Tuettavat hankkeet voidaan toteuttaa sekä Pohjolassa että sen ulkopuolella.

Pohjoismainen kulttuurirahasto

Etusivu » AJANKOHTAISTA » Ilmoitustaulu » Pohjoismaisen kulttuurirahaston hakuajat 2012

Etusivu   

English    Sivukartta    Palaute