Teatterikorkeakoulun Kokos-palvelut järjestää maksuttoman Quality of Life -seminaarin 6.-7. kesäkuuta 2011 Teatterikorkeakoulussa. Kansainvälisen seminaarin aiheena on taidelähtöisten menetelmien käyttö muistisairaiden kommunikoinnin tukena, ja se järjestetään osana Quality of Life: Creative Pathways for Family Learning -hanketta.
Englanninkielisen seminaarin ohjelmassa on työpajoja ja luentoja, vetäjinä muun muassa Feldenkrais-ohjaaja ja tanssitaiteilija Raisa Vennamo, musiikin tohtori ja läänintaiteilija Ava Numminen, tanssitaiteen tohtori Kirsi Heimonen sekä yhteiskuntatieteiden tohtori ja draamakouluttaja Leonie Hohenthal-Antin.
Seminaari on tarkoitettu taide-, sosiaali-, terveys- ja kasvatusalojen ammattilaisille.
Ilmoittautuminen 20.5. mennessä.
Seminaari on maksuton ja sen kieli on englanti. Virallista tulkkausta ei ole saatavilla.
Hankkeessa taiteilijat työskentelevät hoitohenkilökunnan, vapaaehtoisten, dementoituneiden ja heidän perheenjäsentensä kanssa. Tavoitteena on rakentaa ei-verbaaleja luovia keinoja ilmaista itseään onnistumista kannustavassa ympäristössä. Epämuodollisiin oppimisympäristöihin sijoittuvia taidelähtöisiä menetelmiä testataan Itävallassa, Hollannissa ja Tshekin tasavallassa.
Tervetuloa!
Seminaarin ohjelma ja lisätiedot: www.kokos.fi/qualityoflife
Ilmoittautuminen seminaariin: http://asp.asio.fi/kurssiilmo/kouke/index.php?kurssitun=5105&kurssinro=11230&ilmoittautuminen=1
Lisätiedot: Erikoissuunnittelija Riitta Pasanen-Willberg, Kokos-palvelut / Teatterikorkeakoulu + 358 50 324 3566, riitta.pasanen-willberg(at)kokos.fi
Koulutus- ja kehittämispäällikkö Kai Lehikoinen, Kokos-palvelut / Teatterikorkeakoulu + 358 50 439 0517, kai.lehikoinen(at)kokos.fi
Tanssin Tiedotuskeskus © 2010
Bulevardi 23-27, 00180 Helsinki,
tel. +358 (0)9 612 1812
fax +358 (0)9 612 1824
tanssi@danceinfo.fi