Suomen Kulttuurirahasto myöntää apurahoja taiteen, tieteen ja kulttuurielämän eri aloilla toimiville henkilöille, työryhmille ja yhteisöille keskusrahaston ja 17 maakuntarahaston kautta. Keskusrahaston hakemuksen voi tehdä hakuaikana 1.–31.10.
Tänä vuonna ensimmäistä kertaa kaikilla taiteen aloilla on mahdollisuus hakea Katapultti-apurahaa. Apurahat on tarkoitettu taiteilijaryhmille, yhteisöille ja yhdistyksille edistämään ja uudistamaan taiteenalansa tai sen osa-alueen asemaa kansallisesti tai kansainvälisesti.
Tavoitteena on, että rahoitetut hankkeet johtaisivat alan tai sen toimintaedellytysten merkittävään vahvistumiseen tai vähemmälle huomiolle jääneen taidealan näkyvyyden ja aseman pysyvään paranemiseen.
Kaikki haettavina olevat apurahat on esitelty Kulttuurirahaston verkkopalvelussa.
Tanssin Tiedotuskeskus © 2010
Bulevardi 23-27, 00180 Helsinki,
tel. +358 (0)9 612 1812
fax +358 (0)9 612 1824
tanssi@danceinfo.fi