Tervetuloa tutustumaan tanssijoihin, koreografeihin ja muihin kehon liikkeestä kiinnostuneisiin taiteiden ammattilaisiin!
TANSSILLE ry:n WORKSHOP-AUDITION – verkostoitumista, treenausta, työtilaisuuksia ti 2.3.2010 klo 10.00–16.00 Aleksanterin teatteri, Laulusali
TANSSILLE ry:n järjestämät WORKSHOP-AUDITIONit ovat neljä kertaa vuodessa järjestettäviä päivän mittaisia työpajoja, joissa tanssijat pääsevät tutustumaan kulloinkin valitun yhden koreografin liikekieleen sekä työtapoihin. WORKSHOP-AUDITION on samalla verkostoitumistilaisuus, jossa työpajaan osallistuvat tanssijat sekä tilaisuutta seuraamaan tulleet koreografit, toiset tanssijat, kuvataiteilijat, muusikot, elokuva-alan väki ym. tapaavat toisiaan ja verkostoituvat keskustelun merkeissä. Maaliskuun tilaisuuden ohjaa koreografi Thomas Freundlich.
Kaikkien taiteenalojen edustajat ovat tervetulleita seuraamaan tilaisuutta jokaisen erillisen osuuden alussa. Kulku saliin ja ulos salista vain taukojen aikana. Katsojilta ei vaadita ennakkoilmoittautumista.
Yleisölle avoin ohjelma-aikataulu:
klo 10–12 Workshop-osuus klo 12–13 Lounastauko klo 13–15 Workshop-osuus jatkuu
klo 15–16 Tanssijoiden esittäytyminen (1 min. pituinen vapaa osuus) ja verkostoitumista
Voit tuoda halutessasi esittelymateriaalia itsestäsi ja työskentelystäsi verkostoitumista varten.
Tanssijoiden ilmoittautumisaika maaliskuun tilaisuuteen päättyy torstaina 25.2.2010. Ilmoittaudu mukaan lähettämällä nimesi, puhelinnumerosi sekä koulutuksesi /muu ammatillinen taustasi lyhyesti kuvailtuna osoitteeseen workshop(at)tanssille.net. Tilaisuuteen mahtuu mukaan 25 ammattitanssijaa ilmoittautumisjärjestyksessä. Ilmoittautumisesi on voimassa, kun olet saanut sähköpostivahvistuksen osallistumismaksuohjeineen sekä maksanut osallistumismaksun 10 euroa yhdistyksen tilille.
Osoite: Aleksanterin teatteri, Bulevardi 23–27, 00180 Helsinki, sisäänkäynti Bulevardin puolelta
Lisätietoja: www.tanssille.net/tulossa.php
Seuraava WORKSHOP-AUDITION -tilaisuus järjestetään la 15.5.2010 Zodiak – Uuden tanssin keskuksessa Kaapelitehtaalla.
TANSSILLE ry järjestää WORKSHOP-AUDITIONit Suomen Tanssitaiteilijain Liiton myöntämän apurahan tuella.
TANSSILLE – YHDISTYS RY | address Bulevardi 23–27 FIN-00180 Helsinki email info(at)tanssille.net | internet www.tanssille.net
Tanssin Tiedotuskeskus © 2010
Bulevardi 23-27, 00180 Helsinki,
tel. +358 (0)9 612 1812
fax +358 (0)9 612 1824
tanssi@danceinfo.fi