TAIVEX-vientivalmennus on taiteen
tiedotuskeskusten valmistelema valtakunnallinen hanke, jonka toteutuksessa on mukana laaja
joukko eri alojen asiantuntijoita. Koulutuksen ensimmäinen ryhmä, johon kuuluu 35 tanssin, teatterin ja sirkuksen tuotantoammattilaista, aloittaa 5.11. Vientivalmennuskoulutus jatkuu vuoden 2011 puoliväliin.
TAIVEX-koulutus koostuu HSE Pienyrityskeskuksen toteuttamista
koulutuspäivistä, taiteen tiedotuskeskusten järjestämistä osioista sekä ulkomaille suuntautuvista opintomatkoista, joiden kohteena ovat alallaan tunnustetut
taideorganisaatiot.
Valmennusohjelman ohella
TAIVEX-vientivalmennus tuottaa taiteen kansainvälistymistä ja kulttuurivientiä
tukevaa materiaalia ja tapahtumia. Hankkeessa mukana olevat asiantuntijat
tuottavat markkinaselvityksiä suomalaisen kulttuuriviennin kannalta
kiinnostaviksi todetuista alueista. Lisäksi hanke järjestää seminaareja ja
yleisöluentoja. Kaikki hankkeessa tuotettu materiaali tulevat olemaan koko taiteen kentän hyödynnettävissä hankkeen verkkosivuilta.
TAIVEX-vientivalmennus on osa opetusministeriön
valtakunnallista, Euroopan sosiaalirahaston (ESR) tuella toteutettavaa Luovien
alojen yritystoiminnan kasvun ja kansainvälistymisen kehittämisohjelmaa ja
Luova Suomi -hankekokonaisuutta. Hankkeen päärahoittaja on Etelä-Suomen
lääninhallitus.
Hankkeen toteutuksesta vastaavat Teatterin
tiedotuskeskus ja HSE Pienyrityskeskus. Tanssin Tiedotuskeskus, Sirkuksen
tiedotuskeskus, Näyttelyvaihtokeskus FRAME ja SKS/FILI - Suomen kirjallisuuden
tiedotuskeskus ovat hankkeessa mukana yhteistyökumppaneina. Tiedotuskeskusten
lisäksi hankkeen yhteistyökumppaneita ovat Helsingin, Tampereen ja Turun
kaupunkien kulttuuritoimet, jotka osallistuvat myös hankkeen rahoitukseen.