Tiedotuskeskuksessa nyt

Ennätysmäärä suomalaisia TPAM-messuilla

Suomalainen esittävä taide on näkyvästi esillä TPAM - Tokyo Performing Arts Market -messutapahtumassa 1.–4.3.2010. Kolmen suomalaisen messuosaston lisäksi TPAMin esitysohjelmassa nähdään ensi kertaa suomalainen esitys, Jyrki Karttusen koreografia Digital Duende.

Messuille osallistuu ennätysmäärä, lähes parikymmentä suomalaista tanssin, teatterin ja sirkuksen ammattilaista. Suurin osa matkaan lähtevistä tuottajista osallistuu Tanssin Tiedotuskeskuksen organisoimalle opintomatkalle, joka on osa TAIVEX-koulutusohjelmaa.

Tanssin Tiedotuskeskus osallistuu TPAM-messuille jo neljännen kerran. Tänä vuonna myös Teatterin ja Sirkuksen tiedotuskeskuksilla on messuilla omat osastot. Messujen tapahtumapaikkana on Tokyo Metropolitan Arts Space Ikebukurossa. Messuille osallistuu tänä vuonna noin 40 näytteilleasettajaa. Lisäksi neljän päivän aikana nähdään noin 40 showcase-esitystä sekä järjestetään erilaisia seminaareja ja työpajoja.

Karttunen Kollektivin tanssiteos Digital Duende nähdään messujen showcase-ohjelmistossa keskiviikkona 3. maaliskuuta. Tanssin Tiedotuskeskus järjestää esityksen jälkeen Finland-verkottumistapahtuman, yhteistyössä Suomen Japanin Instituutin, Teatterin tiedotuskeskuksen ja Sirkuksen Tiedotuskeskuksen kanssa.

Tanssin toimijoista messuille osallistuvat Tanssin Tiedotuskeskuksen henkilökunnan lisäksi Janne Ikäheimo Nomadi tuotannosta, Satu Immonen Karttunen Kollektivista ja Tommi Kitti & Co’sta, Marinella Jaskari Helsinki Dance Companysta, Outi Järvinen Zodiak - Uuden Tanssin Keskuksesta, Ilkka Köngäs Rimpparemmistä sekä Janina Vilén Susanna Leinonen Companysta.

Tanssin Tiedotuskeskus on mukana myös messujen Visual Presentations -ohjelmassa. Tuottaja Paula Karlsson esittelee juuri päättynyttä kolmivuotista Suomen ja Japanin välistä residenssivaihto-ohjelmaa. Ohjelman puitteissa kolme japanilaista koreografia työskenteli Suomessa ja kolme suomalaista koreografia Japanissa.


Lisätietoja:

messuista: tuottaja Paula Karlsson

TAIVEX-koulutuksesta: kansainvälisten asiain päällikkö Pirjetta Mulari

 

www.tpam.or.jp

www.taivex.fi

Etusivu » AJANKOHTAISTA » Tiedotuskeskuksessa nyt » Ennätysmäärä suomalaisia TPAM-messuilla

Etusivu   

English    Sivukartta    Palaute