Tiedotuskeskuksessa nyt

Hanna Brotherus vie yhteisötanssia Etelä-Koreaan

Suomalaiskoreografi Hanna Brotherus vetää huhtikuussa Etelä-Koreassa yhteisötanssiprojektin, johon osallistuu paikallisia äitejä ja tyttäriä. Reilun viikon mittainen workshop ja sen pohjalta syntyvät esitykset ovat ensimmäinen konkreettinen hanke, joka on syntynyt Tanssin Tiedotuskeskuksen ja Korea Arts Management Servicen yhteistyön pohjalta.

− Koreassa yhteisötanssi on uutta, joten on hienoa ja vähän jännittävääkin päästä sinne vetämään tätä projektia. Haluan rohkaista työpajaan osallistuvia äitejä ja tyttäriä pohtimaan päivittäisiä yhteisiä rutiinejaan, heidän elämässään ajan mittaan tapahtuneita muutoksia sekä perheen sisäisiä suhteita, kertoo Brotherus.

Työpajat järjestetään 18.−26.4., ja niiden pohjalta syntyvä esitys nähdään Incheonissa 27.4. ja Soulissa tanssin päivänä 29.4. Ensin Brotherus vetää yhteisötanssia esittelevän työpajan korealaisille koreografeille ja sen jälkeen kaksi työpajaa yhteensä noin 20 korealaiselle äidille ja tyttärelle.

− Toivottavasti onnistun välittämään paikallisille koreografeille, miten kohdata ”tavalliset” ihmiset ja kommunikoida heille ammatillisessa kontekstissa, Brotherus pohtii.

Yhteisötanssi tai community dance -projekteihin valitaan mukaan ”tavallisia” ihmisiä, joilla ei ole aiempaa tanssitaustaa. Oleellista on kehittää osallistujien itsetuntemusta ja työstää heidän kokemuksiaan kehon liikkeen kautta. Prosessin tuloksena syntyy tanssiteos, joka sitten esitetään yleisölle. Aiemmin Brotherus on työskennellyt muun muassa vanhusten, lasten ja viimeksi turvapaikanhakijoiden kanssa.

− Uskon että jokainen meistä ansaitsee tulla nähdyksi oman itsenään, ja liikkeen kautta on mahdollista saada todellinen yhteys toiseen ihmiseen. Tällä kertaa on otettava huomioon myös kulttuurierot ja kielimuuri, mutta ajattelen niitä ennemmin positiivisena haasteena kuin ongelmana, koreografi tuumii.

Brotheruksen Korean-vierailu on ensimmäinen konkreettinen työtilaisuus, joka on syntynyt Korea−Finland Connectionin myötävaikutuksella. Korea−Finland Connection on Tanssin Tiedotuskeskuksen ja Korea Arts Management Servicen (KAMS) yhteistyöprojekti , jonka puitteissa kehitetään korealaisten ja suomalaisten esittävien taiteiden tuottajien välistä verkostoa.

Hanke käynnistyi kesällä 2010, kun mukaan valittiin seitsemän suomalaista ja seitsemän korealaista esittävien taiteiden tuottajaa. Ohjelman osanottajat tapasivat Soulissa lokakuussa 2010, ja korealaistuottajien vastavierailu Suomeen toteutuu syksyllä 2011. Hankkeen toiselle kierrokselle haetaan parhaillaan uusia osallistujia.

Brotheruksen Korean-vierailussa yhteistyössä on mukana myös Helsingin Kaupunginteatteri, missä hän vetää vuoden kuluttua vastaavanlaisen työpajan äidit ja tyttäret -teemalla. Mukaan Koreaan lähtee Kaupunginteatterin yleisötyövastaava Mirja Neuvonen.

Etusivu » AJANKOHTAISTA » Tiedotuskeskuksessa nyt » Hanna Brotherus vie yhteisötanssia Etelä-Koreaan

Etusivu   

English    Sivukartta    Palaute