Taiteen laadusta ja sen arvioinnista puhuminen herättää Suomessa voimakkaita tunteita. Aihe on myös hyvin ajankohtainen. Tanssin Tiedotuskeskus päättää juhlaseminaarisarjansa nostamalla kissan pöydälle. Kiasmassa 5. marraskuuta järjestettävässä avoimessa seminaarissa kysytään miten laatua ja laadun arviointia voidaan kehittää.
Helsingin Sanomien kulttuurisivuilla käytiin aiemmin syksyllä kiihkeää keskustelua liittyen kirjallisuuden kentän vallankäyttäjiin. Valtion taidetoimikunnat ovat puolestaan juuri saaneet valmiiksi omat julkiset arviointikriteerinsä. Julkisuudessa on myös käynnistetty keskustelua siitä, pitäisikö osa teatteri- ja orkesterilain piirissä olevien toimijoiden rahoituksesta myöntää laadullisin perustein.
Tanssin Tiedotuskeskuksen seminaarissa keskustelua laadusta käydään yleisellä tasolla, koskien kaikkea taidetta. Keskustelun yksi lähtökohta on, että taiteeseen liittyvä laadullinen arviointi on ainakin kolmetasoista: Apurahahakemuksia käsiteltäessä arvioidaan vielä tekemättömän taiteen potentiaalista laatua. Lisäksi taidetta tuottavan toiminnan laatua voidaan arvioida, samoin kuin valmiin taiteen laatua.
Seminaarin alustuspuheenvuoron pitää Janet Archer Iso-Britannian Arts Councilista. Archer esittelee Arts Councilissa hiljattain käyttöön otettuja uusia arvioinnin tapoja.
Alustuksen jälkeen aiheeseen pureutuu paneeli, jossa keskustelijoina kuullaan niin arviointia tekeviä kuin sen kohteeksi joutuvia tahoja. Mukana keskustelemassa muun muassa tutkija Tommi Laitio, koreografi Tuomo Railo ja taiteen keskustoimikunnan jäsen, toiminnanjohtaja Hannele Yrjö-Koskinen.
Miten laatua ja laadun arviointia voidaan kehittää?
Aika: 5.11.2010 klo 10.00–13.30. Tilaisuus alkaa kahvitarjoilulla.
Paikka: seminaaritila, Nykytaiteen museo Kiasma, Helsinki
Yhteistyössä Liikkeellä marraskuussa -festivaali, Nykytaiteen museo Kiasma
Seminaarikieli on suomi, Janet Archerin alustus englanniksi. Seminaari on avoin kaikille kiinnostuneille. Ennakkoilmoittautumisia pyydetään kahvitarjoilun mitoittamiseksi 29.10. mennessä osoitteeseen piia.ahonen(at)danceinfo.fi
Seminaari on viimeinen osa Tanssin Tiedotuskeskuksen 30-vuotisjuhlien kunniaksi järjestettävää seminaarisarjaa nimeltään Tanssissa on tulevaisuus. Sarja jalkauttaa joulukuussa 2009 julkaistua valtion tanssitaidetoimikunnan strategiaa Tanssissa on tulevaisuus - tanssin visio ja strategia 2010–2020.
Tanssin strategiassa laadullisen arvioinnin kehittäminen nostetaan esiin useammassa toimenpide-ehdotuksessa. Strategia ja siihen liittyvät työpaperit ovat ladattavissa Taiteen keskustoimikunnan sivuilta osoitteesta www.taiteenkeskustoimikunta.fi/tanssitaide
Lisätietoa seminaarisarjasta osoitteesta www.danceinfo.fi/hankkeet-ja-julkaisut/hankeet/