Tanssin Tiedotuskeskus ry:n hallitus hyväksyi marraskuun alussa vuodesta 2010 lähtien valmistellun Tanssin Tiedotuskeskuksen viestintästrategian. Viestintästrategia on kirjoitettu vuosille 2011–2015.
Strategian painopistealueiksi on valittu muun muassa tiedotuksen aihepiirien laajentaminen, tanssia koskevan tietopohjan vahvistaminen sekä visuaalisen ja englanninkielisen viestinnän lisääminen.
Strategiaan on kirjattu myös tiedotuskeskuksen viestinnän keskeiset tavoitteet: tehdä tanssitaidetta ja tanssikulttuuria näkyväksi Suomessa, tiedottaa suomalaiselle tanssin kentälle ammatillisista mahdollisuuksista, vaikuttaa kotimaan kulttuuripoliittiseen päätöksentekoon ja lisätä suomalaisen tanssitaiteen tunnettuutta ulkomailla.
Tanssin Tiedotuskeskuksen viestintästrategia