Tiedotuskeskuksessa nyt

Tanssissa on tulevaisuus -seminaarisarja jatkuu syksyllä

Tanssin Tiedotuskeskuksen juhlaseminaarisarja jatkuu syksyllä. Syksyn aikana järjestetään kolme erillistä seminaaria, kaksi syyskuussa ja yksi marraskuussa.

Seminaarisarja jalkauttaa joulukuussa 2009 julkaistua valtion tanssitaidetoimikunnan tanssin strategiaa Tanssissa on tulevaisuus. Tanssin visio ja strategia 2010–2020.


Kansainvälistymisen abc koreografeille

Syyskuun ensimmäinen seminaari  Kansainvälistymisen abc koreografeille järjestetään Helsingissä lauantaina 11.9.2010 klo 13.00–17.00. Tarkempi paikka ilmoitetaan myöhemmin.

Seminaari on tarkoitettu ammatissa jo toimiville koreografeille, joilla ei ole vielä paljon kokemusta kansainvälisestä toiminnasta. Seminaarin vetäjinä toimivat Pirjetta Mulari Tanssin Tiedotuskeskuksesta ja Isabel Gonzalez Tanssiareena ry:stä.

Seminaariin otetaan noin 20 osallistujaa ilmoittautumisjärjestyksessä. Ilmoittautumiset elokuun loppuun mennessä osoitteeseen isabel.gonzalez(at)tanssiareena.fi


Kiertueverkostot

Syksyn toinen seminaari järjestetään tiistaina 14.9.2010 klo 14.00–17.00 Tampereella, pääkirjasto Metson luentosalissa. Sen aiheena on Kiertueverkostot.

Valtakunnallisen kiertueverkoston luominen on yksi tanssin strategian keskeisistä toimenpide-ehdotuksista. Seminaarissa keskustellaan uusista toimintamalleista ja yhteistyökuvioista. Yhtenä esimerkkinä esitellään Iso-Britanniassa toimiva Dance Touring Partnership.

Seminaari on tarkoitettu ensisijaisesti tanssin aluekeskuksille, tanssiryhmille ja maakuntateattereille. Tarkempi seminaariohjelma julkaistaan elokuussa.


Miten laatua ja laadun arviointia voidaan kehittää?

Seminaarisarjan viimeisessä osassa puhutaan laadusta ja laadun arvioinnista. Seminaari järjestetään 5.11. Helsingissä, Nykytaiteen museo Kiasmassa.

Tanssin strategiassa laadullisen arvionnin kehittäminen nostetaan esiin kahdessa toimenpide-ehdotuksessa:

Mukana keskustelemassa muun muassa Janet Archer Iso-Britannian Arts Councilista. Kaikille avoimen seminaarin tarkempi ohjelma julkaistaan alkusyksystä.


LISÄTIETOJA seminaarisarjasta.

 


Aerowaves-ilta

Sekä Helsingin että Tampereen seminaarien jälkeen on mahdollista nähdä kolmen kansainvälisen teoksen yhteisilta. Kyseessä on ensimmäinen Suomessa toteutettava Aerowaves-vierailu.

Aerowaves on kolmenkymmenen Euroopan maan tanssitoimijoiden yhteistyöverkosto, joka valitsee vuosittain avoimesta katselmuksesta lupaavimmat teokset ja pyrkii edistämään niiden esiintymismahdollisuuksia Euroopassa. Monen tunnetun koreografin kansainvälinen ura on lähtenyt nousuun juuri Aerowaves-verkoston kautta.

Tanssiareena-yhdistys organisoi yhdessä kolmen tanssin aluekeskuksen kanssa Aerowaves-kiertueen Helsinkiin, Tampereelle ja Ouluun.

Suomen kiertueelle on valittu espanjalaisen La Macana -tanssiryhmän duetto VEN, italialaisen Silvia Gribaudin soolo A corpo libero sekä saksalaisen POGOensemblen trio Ja Ja der Jodok. Nuorta tanssia vallasta, kehosta, ystävyydestä ja parisuhteesta.

Yhteistyössä:  Zodiak – Uuden tanssin keskus, Tanssiareena ry, Tanssiteatteri MD, Sisä-Suomen tanssin aluekeskus, JoJo – Oulun tanssin keskus, Pohjoinen tanssin aluekeskus

Esitykset:

Helsingissä 11.9. klo 19 & 12.9. klo 15
Zodiak – Uuden tanssin keskus
Liput 20/12 €

Tampereella 14.9. klo 19
Hällä-näyttämö
Liput 15/10 €

Oulussa 16.9. klo 19, osana Tanssia tyrkyllä -festivaalia
Valve-sali
Liput 12/10 €

Etusivu » AJANKOHTAISTA » Tiedotuskeskuksessa nyt » Tanssissa on tulevaisuus -seminaarisarja jatkuu syksyllä

Etusivu   

English    Sivukartta    Palaute