Tanssin Tiedotuskeskus keskittyy vuonna 2011 toimintansa arviointiin ja kehittämiseen. Kehittämistyön tueksi tiedotuskeskus muun muassa tekee useampia kyselytutkimuksia.
Arvionnin ja kehitystyön kohteena ovat erityisesti kansainvälinen toiminta sekä kotimaan viestintä. Kyselytutkimuksilla kartoitetaan muun muassa tiedotuskeskuksen ajankohtaisviestinnän sekä kansainvälisten julkaisujen ja promootiomateriaalien toimivuutta.
Kansainvälisen viestinnän tehostaminen on yksi toiminnan painopistealueista vuonna 2011. Tiedotuskeskuksessa aloittaa joulukuun alussa vuoden työsuhteessa uusi tiedottaja, joka keskittyy kansainväliseen viestintään.
Uusi työsuhde on yksi nuorten taiteen ja kulttuurialan ammattilaisten kansainvälistymis- ja työllistämishankkeen mahdollistamista työsuhteista. Hanketta koordinoi Suomen kulttuuri- ja tiedeinstituutit ry (SKTI).
Tanssin Tiedotuskeskuksen toimintasuunnitelma vuodelle 2011 on ladattavissa kohdasta Asiakirjat > Tiedotuskeskuksen toiminta > Toimintasuunnitelmat ja vuosikertomukset