Suomen Kansallisoopperan balettioppilaitoksen
opiskelijat sijoittuivat palkintosijoille Moran pohjoismaisessa
balettikilpailussa Ruotsissa.
Karoliina
Niemi saavutti esityksillään seniorisarjan toisen sijan. Juniorisarjassa Lilli Dahlberg sai toisen ja Tuukka Piitulainen kolmannen palkinnon,
ja Tuomas Haukalle annettiin
kunniamaininta.
Lisäksi tuomariston päätöksellä Lilli Dahlberg valittiin
lähetettäväksi marraskuussa Ranskassa pidettävään Grassen kansainväliseen
balettikilpailuun.
Palkitut opiskelevat Balettioppilaitoksen ammatillisessa koulutuksessa, paitsi nuorisoasteen viimeisen luokan juuri suorittanut Lilli Dahlberg.
Moran balettikilpailuun osallistui kaikkiaan 33 nuorta tanssijaa Suomesta, Ruotsista, Norjasta, Islannista, Virosta ja Latviasta. Suomesta osallistujia oli yhteensä 10, joista seitsemän Kansallisoopperan balettioppilaitoksen opiskelijoita. Juniorisarjan voitti latvialainen Alise Prudane ja seniorisarjan norjalainen Per Andreas Bach Hovdal.
Pohjoismaiden ja Baltian nuorille tanssijoille tarkoitettu vuosittainen kilpailu järjestettiin Morassa 21.-23. toukokuuta. Tuomaristossa istui nimekkäitä eurooppalaisia baletin vaikuttajia, mm. Ruotsin Kuninkaallista balettia johtanut Nils-Åke Häggbom ja Viron Kansallïsbalettia johtanut Tiit Härm.
Tanssin Tiedotuskeskus © 2010
Bulevardi 23-27, 00180 Helsinki,
tel. +358 (0)9 612 1812
fax +358 (0)9 612 1824
tanssi@danceinfo.fi