Uutiset

Hanna-Mari Kokkonen Itäisen tanssin aluekeskuksen johtoon

Itäisen tanssin aluekeskuksen uudeksi toiminnanjohtajaksi on valittu Hanna-Mari Kokkonen. Hakijoita oli yhteensä yksitoista. Kokkonen aloittaa tehtävässään 1.4.2010.
 
Laajan kulttuurin ja tanssin kentän tuntemuksen omaava Hanna-Mari Kokkonen on valmistunut vuonna 1996 Jyväskylän yliopistosta Filosofian Maisteriksi pääaineenaan germaaninen filologia.

Hän on uransa aikana työskennellyt mm. Tanssiteatteri Minimin myynti- ja markkinointisihteerinä, Kuopio Tanssii ja Soi -festivaalin tuottajana ja Kuopion Kulttuuripalvelujen hallinnossa kehittämissuunnittelijana.

Itäinen tanssin aluekeskus on osa valtakunnallista tanssin aluekeskusverkostoa, ja se toimii Pohjois-Savossa, Etelä-Savossa ja Pohjois-Karjalassa tanssitaiteen hyväksi. Sen tehtävänä on lisätä tanssitaiteen ammattilaisten työllisyyttä, edistää tanssin saatavuutta ja saavutettavuutta ja tiedottaa tanssista.
 
Itäinen tanssin aluekeskus avaa vielä kevään 2010 aikana hakuun taiteellisen suunnittelijan ja tuottajan paikat.

www.itainentanssinaluekeskus.fi

Etusivu » AJANKOHTAISTA » Uutiset » Hanna-Mari Kokkonen Itäisen tanssin aluekeskuksen johtoon

Etusivu   

English    Sivukartta    Palaute