Uutiset


Hollo ja Martta -festivaali tuo väriä kaamokseen

Vuosittain Hollolassa ja muualla Päijät-Hämeessä järjestettävä Hollo ja Martta on kansainvälinen kansantanssin ja -musiikin festivaali. 25.10.1.11.2009 järjestettävä tapahtuma esittelee ulkomaisen tanssikirjon lisäksi runsaan otoksen suomalaista kansantanssia.

Merkittävä osa viikon aikana järjestettävistä esityksistä ja konserteista suunnataan koululaisille, lapsille ja nuorille. Festivaalille osallistuu kansainvälisiä ryhmiä muun muassa Skotlannista (Galloway Dancers), Venäjän Kalmukiasta (Torga) ja Espanjasta (Municipal de musica y Danza de Arona). Yhteensä kansainvälisiä osanottajia on 180.

Hollon ja Martan avajaisia vietetään sunnuntaina 25.10. Muita isoja tapahtumia ovat avajaiskonsertti 26.10. Lahden kaupunginteatterin Juhani-salissa sekä pääkonsertti 31.10. Lahden Sibeliustalossa.

Hollo ja Martta on hyväksytty jäseneksi kansainvälisten CIOFF (Council of Organisations for Folklore Festivals and Folk Art) -festivaalien joukkoon. Ensimmäisen kerran Hollo ja Martta festivaali järjestettiin vuonna 2003. Festivaalin järjestää Hollolan Nuorisoseura.


www.hollojamartta.fi

 

 

 

 

 

 

 

Etusivu   

English    Sivukartta    Palaute

etusivu > Ajankohtaista > Uutiset > Hollo ja Martta tuo väriä kaamokseen