Suomen Kansallisoopperassa helmi–maaliskuussa 2011 järjestettävä suomalaisen nykytanssin festivaali I Love NYKY avaa Alminsalin ovet nykytanssin vapaan kentän toimijoille.
Jokaisena neljänä festivaali-iltana nähdään kaksi teosta, joista ensimmäinen on noin puolen tunnin pituinen, jälkimmäinen noin tunnin. Festivaalin teokset on kantaesitetty viimeisten kymmenen vuoden aikana.
Festivaalin ensimmäisen illan, keskiviikon 23. helmikuuta teoksina nähdään Tanssiteatteri Minimin Manners of Success, ohjaajana Tommi Kainulainen, koreografeina Antti Lahti ja Tuomas Juntunen, sekä Reija Wären koreografia Of(f) Course. Lauantaina 26. helmikuuta festivaali jatkuu iltapäivänäytöksellä Carl Knifin koreografialla Mandorla ja Petri Kekonin koreografialla Kaatuva Maa.
Lauantaina 26. helmikuuta festivaalin iltapäivänäytännön jälkeen Alminsalissa järjestetään keskustelutilaisuus, jossa festivaalin koreografit kertovat ajatuksia teoksistaan ja nykytanssista yleisesti. Tilaisuuden juontaa Kansallisbaletin taiteellinen suunnittelupäällikkö Sampo Kivelä. Keskustelutilaisuuteen on vapaa pääsy.
Keskiviikkona 2. maaliskuuta nähdään Marianne Rouhiaisen teos Simply Details ja Simo Heiskasen koreografia, tanssiryhmä Glims & Glomsin Helinä. Lauantaina 5. maaliskuuta nähdään puolestaan Riku Immosen teos Turhat tärkeät asiat sekä Jyrki Karttusen ja Karttunen Kollektivin teos Situation Room.
Kutsu esiintymään festivaaleilla lähetettiin kotimaisille tanssiryhmille, ja 55 hakijan joukosta valikoitui kahdeksan teosta, jotka esitetään Alminsalin näyttämöllä. Kansallisbaletti vastaa Alminsalin esityskustannuksista ja antaa tilan vierailevien esitysten käyttöön.
Alminsalissa nähtävät teokset valitsi Kansallisbaletin taiteellinen johtaja Kenneth Greve. Valitut teokset muodostavat monipuolisen ja kiinnostavan läpileikkauksen tämän päivän suomalaisesta tanssitaiteesta.
Tanssin Tiedotuskeskus © 2010
Bulevardi 23-27, 00180 Helsinki,
tel. +358 (0)9 612 1812
fax +358 (0)9 612 1824
tanssi@danceinfo.fi