Kansainvälistä tanssin päivää vietetään 29.4. ranskalaisen Jean Georges Noverren (1727–1810) syntymäpäivänä.
Noverre oli tanssija, koreografi ja teoreetikko. Hänen kirjoituksistaan tunnetuin on Lettres sur la Danse (Kirjeitä tanssista), joka ilmestyi 1760. Siinä Noverre vaati tanssin nostamista itsenäiseksi taidemuodoksi oopperan rinnalle sekä esitti muita tanssia ja tanssijoita koskevia uudistusvaatimuksia.
Aloitteen tanssin päivän vietosta teki Kansainvälisen Teatteri-instituutin (International Theatre Institute) ITI:n tanssikomitea. Komitea nimesi huhtikuun 29. päivän Kansainväliseksi tanssin päiväksi vuonna 1982. Suomessa tanssin päivää on vietetty jo vuodesta 1981.
ITI:n tanssikomitea pyytää vuosittain Kansainvälisen tanssin päivän julistuksen tunnetulta tanssitaiteilijalta. Vuoden 2010 julistus on argentiinalaiselta balettitähti Julio Boccalta.
Kansainvälisen tanssin päivän viikolla 26.4.–2.5.2010 järjestetään monenlaisia tanssitapahtumia. Tietoja tanssiesityksistä löytyy Tanssin Tiedotuskeskuksen esityskalenterista sekä tanssin aluekeskusten sivuilta ja muista tanssitapahtumista paikkakunnan mukaan täältä.
Tanssin Tiedotuskeskus © 2010
Bulevardi 23-27, 00180 Helsinki,
tel. +358 (0)9 612 1812
fax +358 (0)9 612 1824
tanssi@danceinfo.fi