Uutiset

Kansallisbaletissa neljä uutta tanssijanimitystä


Suomen Kansallisbaletti on julkistanut neljä uutta tanssijanimitystä. Tähtitanssijoiksi on nimitetty Salla Eerola ja Jaakko Eerola, ensitanssijaksi Maki Kirjonen ja solistitanssijaksi Henrik Burman.
 
Salla Eerola on työskennellyt Kansallisbaletin tanssijana vuodesta 1996. Hän on tanssinut lukuisten klassisten balettiteosten päärooleissa, kuten Joutsenlammen Odette/Odilena, Prinsessa Ruususen Aurorana ja Pähkinänsärkijän Clarana sekä useissa nykytanssiteoksissa.

Jaakko Eerola on työskennellyt Kansallisbaletin tanssijana niin ikään vuodesta 1996. Hänet on nähty prinssin roolissa mm. Prinsessa Ruususessa, Pähkinänsärkijässä ja Tuhkimossa sekä useissa muissa pää- ja solistitehtävissä niin klassisissa baleteissa kuin nykytanssiteoksissa.

Sekä Salla että Jaakko Eerola on palkittu Tanssin kukka -palkinnolla. Molemmat ovat saaneet koulutuksensa Suomen Kansallisoopperan balettikoulussa, Salla Eerola lisäksi Turun konservatoriossa. Nyt nimitettävät tähtitanssijat nähdään alkavalla kaudella mm. Bajadeerin päätehtävissä.

Maki Kirjonen on työskennellyt Kansallisbaletin tanssijana vuodesta 2000. Hän on tanssinut mm. Auroran roolin Prinsessa Ruususessa sekä useissa klassisen baletin ja nykytanssin solistitehtävissä. Japanilaissyntyinen Kirjonen on saanut koulutuksensa Tatsuo Kasuya Balletissa Japanissa ja Haagin kuninkaallisessa konservatoriossa Alankomaissa. Kirjonen tanssii tällä kaudella mm. Bajadeerin Gamzattin roolissa.
 
Henrik Burman on työskennellyt Kansallisbaletin tanssijana vakituisesti vuodesta 1997. Hän on tanssinut solistitehtävissä useissa teoksissa, kuten Anna Kareninan Aleksei Kareninin roolissa. Koulutuksensa ruotsalaissyntyinen Burman on saanut Tukholman Kuninkaallisen oopperan balettikoulussa ja Svenska balettskolanissa. Hän tanssii tällä kaudella mm. Bajadeerin ylibramiinin roolissa.
 
Suomen Kansallisbaletti uudistaa nimikkeitään ja syksyn näytäntökaudesta alkaen Kansallisbaletissa on kansainvälisen mallin mukaisesti tähtitanssijoita, ensitanssijoita, solistitanssijoita, tanssijoita ja tanssijaharjoittelijoita. Ensimmäiseksi tähtitanssijaksi  nimitettiin Minna Tervamäki.
 
 
www.operafin.fi

 

 

 

 

 

 

 

Etusivu   

English    Sivukartta    Palaute

etusivu > Ajankohtaista > Uutiset > Kansallisbaletissa neljä uutta tanssijanimitystä