Uutiset

Kansallisoopperassa kilpaillaan paikoista balettikilpailuihin

7.2.2012

Nuoret balettitanssijat esittelevät osaamistaan Kansallisoopperan Alminsalissa lauantaina 11.2., jolloin kisataan paikoista Helsingin kansainvälisessä balettikilpailussa ja Falunin balettikilpailussa Ruotsissa.

Karsintaan osallistuu 32 nuorta tanssijaa, joista 26 osallistuu Falunin kilpailun karsintaan ja 14 Helsingin kilpailun karsintaan. Tuomariston muodostavat puheenjohtaja Maija Hänninen sekä Barbora Kohoutková, Tero Saarinen, ja Jan Linkens.

Falunin balettikilpailu Stora Daldansen on Pohjoismaiden ja Baltian 15–20-vuotiaille nuorille tanssijoille tarkoitettu, aiemmin Morassa järjestetty vuosittainen kilpailu. Tänä vuonna kilpailu pidetään 8.–10. maaliskuuta.

Kilpailussa on kaksi ikäsarjaa: 15–17-vuotiaat ja 18–20-vuotiaat. Suomesta kilpailuun voi osallistua enintään 12 kilpailijaa. Kolme Falunin kilpailussa menestynyttä kilpailijaa pääsee Grassen kansainväliseen tanssikilpailuun Ranskaan marraskuussa 2012.

Falunin kilpailussa vierailevat myös Suomen Kansallisbaletin ensitanssijat Eun-Ji Ha ja Wilfried Jacobs, jotka esittävät näytösnumerossa katkelman Kenneth Greven teoksesta Scheherazade.

Helsingin kansainvälinen balettikilpailu pidetään Suomen Kansallisoopperassa 29.5.–7.6.2012. Kilpailussa on kaksi sarjaa: juniorisarjaan voivat osallistua 15–19-vuotiaat ja seniorisarjaan 20–25-vuotiaat.

Tuomariston puheenjohtajana toimii Kansallisbaletin taiteellinen johtaja Kenneth Greve.

Etusivu » AJANKOHTAISTA » Uutiset » Kansallisoopperassa kilpaillaan paikoista balettikilpailuihin

Etusivu   

English    Sivukartta    Palaute