Opetusministeriö on myöntänyt Keski-Suomen Tanssin Keskukselle valtionavustuksena 25 000 euroa Tanssia verkossa -hankkeeseen.
Hanke on jatkoa viime vuonna käynnistyneelle Tanssia matkailijoille -hankkeelle, jossa kehitettiin tanssin matkailullista tuotteistamista yhteistyössä matkailusektorin kanssa.
Tanssia verkossa -hankkeessa asiakkaalle tarjotaan mahdollisuus ostaa elämyspalveluita suoraan verkosta ennen matkaa.
Palvelut rakennetaan teemoittain ja sisältölähtöisesti yhteistyössä sopivien matkailuyritysten kanssa. Matkailijat voivat esimerkiksi tilata suomalaista kansantanssin opetusta matkansa kohokohdaksi ennakkolta sovittuun paikkaan.
Hankkeessa on tarkoitus jatkaa yhteistyötä olemassa olevien verkostojen avulla ja synnyttää uusia mielenkiintoisia kokonaisuuksia matkailuyritysten kuten Juhlatalo Juurikkasaaren kanssa. Tanssin palvelut ja teemoitettu ohjelma toimivat vetovoimatekijöinä matkaa suunniteltaessa.
Sosiaaliset mediat ja viraalimarkkinointi otetaan Tanssia verkossa -hankkeessa erityisesti huomioon. Tarkoituksena on tuottaa mielenkiintoista ja elävää markkinointia verkkopalveluihin, kuten VisitFinland, Youtube ja Facebook.
Tanssin Tiedotuskeskus © 2010
Bulevardi 23-27, 00180 Helsinki,
tel. +358 (0)9 612 1812
fax +358 (0)9 612 1824
tanssi@danceinfo.fi