LOIKKA–tanssielokuvafestivaali (24.3–27.3.2011) esittää neljän päivän aikana lähes 70 tanssielokuvaa, joiden joukossa on kotimaisia ensi-iltoja ja kansainvälisiä klassikoita ja uutuuksia.
LOIKKA tuo lauantaina 26.3. Andorran Kino-teatterin valkokankaalle upeita tanssikohtauksia ja pukuloistetta sisältävän Devdas-tanssielokuvan.
Empire-lehti listasi Sanjay Leela Bhansalin Devdasin viime vuonna maailman sadan parhaan ei-englanninkielisen elokuvan joukkoon. Sharat Chandra Chattopadhyayn samannimiseen romaaniin perustuva elokuva oli valmistuessaan kallein siihen mennessä tehty Bollywood-elokuva.
Devdas on 1930-luvun Bengaliin sijoittuva eeppinen melodraama epäsäätyisen rakkauden ojaan kallistamasta rikkaan perheen pojasta. Bollywoodin huippunäyttelijöillä maustettu elokuva kertoo Intian rakastetun tarinan kolmannessa hindinkielisessä filmatisoinnissa.
Ennen elokuvaa Reetta Flink luennoi Bollywood-elokuvien tanssikohtauksista. Luennolle on vapaa pääsy.
Ilmaisia tanssielokuva katselupisteissä
LOIKAn oheistapahtumat pitävät sisällään ilmaisia tanssielokuvan katselupisteitä. Tanssielokuvan katselupisteissä voi uppoutua Fat Boyn laiskanlinnoihin ja katsella tanssielokuvan parhaimmistoa Sonyn tarjoamista kotiteattereista.
Kirjasto 10: 14.–27.3.(avoinna kirjaston aukioloaikoina)
Helsingin päärautatieasema: 23.3. (klo 14–20)
Lasipalatsi: 27.3. (klo 12–21)
Yleisökilpailu YouCurator!
LOIKKA –tanssielokuvafestivaalin sivuilla on myös käynnissä tanssiaiheinen YouCurator! -kilpailu. Ehdota tanssielokuvapari Parkour literally 2 -elokuvalle ja olet mukana tavoittelemassa palkintoa.
Äänestä videotasi ja kokoa kaverijoukko kannustamaan videosi voittoon! Voittajavideo näytetään muiden eniten ääniä saaneiden videoiden kanssa LOIKKA-tanssielokuvafestivaalin klubilla 26.3.2011. Kilpailu on auki 25.2.2011–24.3.2011 klo 23.59.
Lisätietoja ja koko ohjelmisto:
www.loikka.fi
Tanssin Tiedotuskeskus © 2010
Bulevardi 23-27, 00180 Helsinki,
tel. +358 (0)9 612 1812
fax +358 (0)9 612 1824
tanssi@danceinfo.fi