Askelmerkkejä on kolmiosainen tv-sarja suomalaisen taidetanssin vaiheista sekä siitä miten rakkaasta harrastuksesta tuli ammatti. Mittavan hankkeen toteuttajat ovat Suomen Tanssitaiteilijain Liitto ja Tuotantoyhtiö Illume Oy. Sarja on YLE Teeman ohjelmistoa.
Askelmerkkejä perustuu eri aikakausina vaikuttaneiden tanssintekijöiden haastatteluille. Sarjassa on runsaasti näyttävää arkistomateriaalia, valokuvia, elävää kuvaa ja kotiarkistojen aarteita.
Näkökulma on kokemuksellinen. Ajallinen kaari etenee kronologisesti, mutta temaattiset kysymykset nivovat eri aikakausien tanssin ammattilaiset yhteen. Tarkasteltavana on niin klassinen baletti kuin moderni tanssikin.
Ensimmäinen osa kattaa ajanjakson 1900-luvun alusta 1950-luvulle, toisessa osassa tarkastelun kohteena ovat 1960- ja 1970-luvut ja kolmas osa vie katsojan 1980-luvun alusta nykyhetkeen.
Sarja täyttää oman tyhjiönsä suomalaisen taidetanssitaiteen kehitysvaiheiden kuvauksessa ja tuovan tietoa sekä iloa myös tuleville sukupolville.
Ensi-ilta on torstaina 20.5.2010 klo 15-19 Zodiak – Uuden tanssin keskuksessa Kaapelitehtaalla. Sarja luovutetaan kokonaisuudessaan Ylelle viikolla 21/2010.
Suomen Tanssitaiteilijain Liitto ry ja Illume Oy:
ASKELMERKKEJÄ
3 x 42 min
Käsikirjoitus ja ohjaus: Anna Korhonen
Yhteyshenkilöt: Sari Lakso, Ulla Tenhunen, Suomen Tanssitaitelijain Liitto
Kuvaus: Jyri Hakala, Timo Peltonen
Leikkaus: Kristiina Nisula
Tuottaja: Jouko Aaltonen / Illume Oy
Yhteistyössä: Suomen Tanssitaiteilijain Liitto ry
Tilaaja: YLE Teema / Ritva Leino
RAHOITTAJAT:
Yleisradio Teema
Suomen Tanssitaiteilijain Liitto ry
Jenny ja Antti Wihurin rahasto
Niilo Helanderin säätiö
Avek vieterituki
Valtion Tanssitaidetoimikunta
Suomen Kulttuurirahasto
Suomen Tanssitaiteilijain Liiton 70-vuotisjuhlalahjoitukset
Lisätietoja:
STTL:n sihteeril Ulla Tenhunen, ulla.tenhunen(at)teme.fi
Tanssin Tiedotuskeskus © 2010
Bulevardi 23-27, 00180 Helsinki,
tel. +358 (0)9 612 1812
fax +358 (0)9 612 1824
tanssi@danceinfo.fi