Uutiset

Kouluikäisten Tanssin taikaa -teemavuosi starttasi Seinäjoella

Seinäjoen kaupungin järjestämä Kulttuurimatka johdattaa kaupungin peruskoululaisia tutustumaan kulttuurin eri osa-alueisiin. Kulttuurimatkat alkoivat vuonna 2008 ja jatkuvat ainakin vuoteen 2016 saakka. Vuosittain vaihtuvien teemojen kautta painotetaan ja markkinoidaan erityyppisiä taidesisältöjä.

Syyslukukaudella 2011 starttasi Tanssin taikaa -teemavuosi. Tanssiteema jatkuu kevätkauden 2012 loppuun asti. Vuoden aikana erityisesti 2., 5., 7. ja 8. luokkien oppilaita kutsutaan tutustumaan tanssitaiteeseen.

Luvassa on työpajoja sekä tanssiteatteriesityksiä, joiden kautta oppilaat saavat tutustua erilaisiin tanssilajeihin sekä paikallisiin harrastusmahdollisuuksiin.

Teemavuoden ohjelmistoon sisällytetään mahdollisimman laaja kirjo eri tanssilajeja. Erityisesti painotetaan tarjontaa, joihin ei koulun liikuntatuntien puitteissa ole mahdollisuutta tutustua.

Kulttuurimatkojen tarkoituksena on saada lapsista ja nuorista aktiivisia kulttuurin käyttäjiä sekä laajentaa ja syventää heidän näkemystään eri taiteenaloista.

Tanssin taikaa –teemavuoden ohjelma

 

Etusivu » AJANKOHTAISTA » Uutiset » Kouluikäisten Tanssin taikaa -teemavuosi starttasi Seinäjoella

Etusivu   

English    Sivukartta    Palaute