Teatterikeskus ry käynnistää monivuotisen hankkeen, jonka tavoitteena on mahdollistaa teatterikokemus yhä useammalle lapselle ja nuorelle ympäri Suomen. Ainutlaatuisessa konseptissa elämysten mahdollistajina toimivat vastuulliset yritykset ja yksityiset lahjoittajat.
Kolmivuotisesta hankkeesta suunnitellaan pysyvää, omarahoitteista toimintamallia. Käynnistysvaiheessa hanketta rahoittaa Suomen Kulttuurirahasto.
Hankkeessa Teatterikeskuksen jäsenteatterit tekevät yhteistyötä lasten ja nuorten parissa työskentelevien toimijoiden kanssa sekä esitystoiminnan että työpajojen muodossa. Tavoitteena on synnyttää yleishyödyllinen toimintatapa, jonka kustannukset katetaan yhteiskuntavastuullisella yritysyhteistyöllä ja lahjoituksilla.
Teatterikeskuksen hanke tuo ratkaisun ajankohtaiseen ongelmaan: kuntien talouden kiristyessä kouluilla ja päiväkodeilla ei ole enää varaa viedä oppilaita teatteriesityksiin ja rahan pyytäminen vanhemmilta on eriarvoistamisen vuoksi haasteellista. Yhä useampi nuori aikuistuu ilman ainoatakaan kokemusta teatteritaiteesta.
- Lapset ja nuoret tarvitsevat vastapainoa yhä vaativammaksi muuttuvaan arkeensa: teatterin tiivis yhteishenki, tunteiden ja kokemusten käsittely sekä sitoutuminen esityksen tekemiseen tuottavat monelle lapselle ja nuorelle ainutlaatuisen kokemuksen, jollaista tarvitaan koulun tai perheen arjen rinnalle, painottaa Teatterikeskuksen toiminnanjohtaja Maaria Rantanen.
Hankkeen konseptia suunnitellaan parhaillaan Teatterikeskuksen ja Pink Eminencen yhteistyönä. Tavoitteena on luoda Suomessa uraauurtava lahjoitusmalli, jonka avulla esimerkiksi yritykset ja yksityishenkilöt voivat tukea kulttuuria vastuullisesti ja helposti.
Teatterikeskuksen hanke yhdistää uudella tavalla useampien eri toimijoiden tarpeet. Tavallisten suomalaisten lasten ja nuorten hyvinvoinnista välittämisen myötä esimerkiksi yhteistyöyritykset pääsevät tutustumaan luovaan kulttuuritoimintaan.
Teatterikeskuksen jäsenteatterit rahoittavat itse toimintaansa
Vuonna 1971 perustettu Teatterikeskus ry edistää ryhmämuotoisten ammattiteattereiden toimintaa sekä vahvistaa niiden asemaa. Se toimii 30 jäsenteatterinsa yhteistyöjärjestönä ja edunvalvojana kulttuuripolitiikassa osallistuen aktiivisesti keskusteluun.
Teatterikeskuksen jäseniä ovat muun muassa Kom-teatteri, Ryhmäteatteri, Improvisaatioteatteri Stella Polaris, Teatteri Telakka ja Teatteri Vanha Juko. Valtaosa sen jäsenistä kuuluu vapaaseen teatterikenttään, joka rahoittaa toimintansa suurelta osin omarahoituksella.
Vuonna 2010 vapaan teatterikentän valtion toiminta-avustusten osuus kaikista ooppera-, teatteri-, orkesteri-, tanssi-, ja sirkusmäärärahoista oli 2,2 %.
Haluatko saada Tanssin Tiedotuskeskuksen uutiskirjeen sähköpostiisi? Lähetä pyyntö sekä nimesi, osoitteesi ja ammattisi tiedottaja Piia Ahoselle, piia.ahonen(at)danceinfo.fi
Tanssin Tiedotuskeskus © 2010
Bulevardi 23-27, 00180 Helsinki,
tel. +358 (0)9 612 1812
fax +358 (0)9 612 1824
tanssi@danceinfo.fi