Uutiset

Liikkeellä marraskuussa -festivaalin historia koottiin yksiin kansiin

Liikkeellä marraskuussa -festivaalin monivaiheinen historia 1980-luvulta tähän päivään on koottu yksien kansien väliin. Pääkaupunkiseudulla järjestettävän nykytanssitapahtuman historiikki julkistettiin Vanhalla Ylioppilastalolla 12.10.

Tanssiareena ry:n julkaisema, tyyliltään kevyt historiikki esittelee muun muassa Liikkeellä marraskuussa -festivaalin ohjelmistot vuosilta 1986-2011, järjestäjäorganisaatiossa mukana olleiden näkemyksiä sekä arkistojen kätköistä löytyneitä valokuvia esityksistä.

Historiikki paljastaa Liikkeellä marraskuussa -festivaalin kasvutarinan olleen monimuotoinen: festivaali on käynyt läpi suuria muutoksia niin organisaation rakenteen kuin sisällönkin suhteen. Tänä päivänä Liikkeellä marraskuussa -festivaali on keskittynyt kansainvälisten, ajankohtaisten esitysten tuomiseen Helsinkiin, alkuvuosinaan festivaali toimi sen sijaan pääasiassa kotimaisen nykytanssin esityskanavana.

Historiikki tarkastelee myös festivaalin kehitystä usean toimijan yhdessä järjestämästä tanssiviikosta tiukasti kuratoiduksi nykytanssitapahtumaksi. Perimmäinen syy festivaalin järjestämiseen ei kuitenkaan ole vuosien kuluessa muuttunut: festivaali on koko olemassaolonsa ajan pyrkinyt ohjelmistollaan puhuttelemaan katsojia, välittämään kokemuksia ja edistämään nykytanssin asemaa Suomessa.

Liikkeellä marraskuussa

 

Etusivu » AJANKOHTAISTA » Uutiset » Liikkeellä marraskuussa -festivaalin historia koottiin yksiin kansiin

Etusivu   

English    Sivukartta    Palaute