Uutiset

Lisätukea Itä-Suomen tanssitaiteilijoille

Itäinen tanssin aluekeskus juhlisti lisääntynyttä Opetusministeriön tukeaan myöntämällä alueen tanssitaiteilijoille yhteensä 21 000 euron edestä tuotantotukia sekä yhden 3 kuukauden työskentelytuen.

Itäiselle tanssin aluekeskukselle myönnettiin Opetusministeriöltä 200 000 euroa tukea vuodelle 2010. Tukisumma kasvoi edelliseen vuoteen verrattuna 60 000 euroa. Tuen kasvamista juhlistaakseen Itäinen tanssin aluekeskus muisti alueen tanssin ammattilaisia tuotantotukien ja työskentelytuen muodossa.

Tuotantotukien jaossa aluekeskuksen taiteellinen troikka painotti tänä vuonna mm. ammattilaisuutta, alueellisuutta sekä uusien ja vanhojen taiteilijoiden kiinnittämistä alueelle. Aluekeskuksen taiteelliseen troikkaan kuuluu tanssija Terhi Kuokkanen, sirkustaiteilija Sanna Silvennoinen ja pukusuunnittelija Jaana Kurttila.

Suurimman tuen, 12 000 euroa, sai koreografi Sannamaria Kuulan työryhmä. Tuki myönnettiin Norma II -teoksen tuottamiseen Kuopiossa.

Pohjois-Karjalaan suunnattiin kaksi tuotantotukea: 2500 euroa polvijärveläisen Hanna Pihkon ja jyväskyläläisen Anna-Kaisa Hirvasen ikäihmisille suunnattuun teokseen ja työpajaan, sekä 5000 euroa Tanssiryhmä Pentti H. Järvelle. Ryhmä koostuu Outokummun kansainvälisessä tanssin koulutuksessa opiskelevista ja sieltä valmistuneista nuorista ja lupaavista tanssijoista.

Äskettäin valtionpalkinnon saaneelle tanssitaiteilija Johanna Tuukkaselle myönnettiin 3 kuukauden työskentelytuki uuden Burlesque-teoksen tekemiseen.


Haussa 1.4. alkaen taiteellinen suunnittelija ja tuottaja

Itäisen tanssin aluekeskuksen uusi toiminnanjohtaja Hanna-Mari Kokkonen aloittaa tehtävässään 1.4. Toiminnanjohtajan rinnalle muodostuu kesän lopussa uusi tiimi aluekeskuksen hakiessa parhaillaan uutta tuottajaa sekä taiteellista suunnittelijaa.

Taiteellisen suunnittelijan tehtävänä on muun muassa suunnitella aluekeskuksen taiteellisia linjauksia ja toteuttaa niitä, työskennellä vuorovaikutuksessa alueen taiteilijoiden kanssa ja osallistua vierailujen ja tapahtumien tuottamiseen.

Tuottajan monipuolisiin tehtäviin kuuluvat tanssiesitysten, vierailujen ja kiertueiden tuottamiseen liittyviä markkinointi-, tiedotus- ja järjestelytehtäviä Itä-Suomen alueella.

Taiteellisen suunnittelijan on määrä aloittaa tehtävänsä 1.8., tuottajan 16.8. Hakuaika tehtäviin päättyy 17.5.

www.itainentanssinaluekeskus.fi

Etusivu » AJANKOHTAISTA » Uutiset » Lisätukea Itä-Suomen tanssitaiteilijoille

Etusivu   

English    Sivukartta    Palaute