Uutiset

LOIKKA-festivaalilla pohjoisen ja etelän tanssielokuvia


Syksystä kevääseen hypähtänyt LOIKKA -tanssielokuvafestivaali järjestetään Helsingissä, elokuvateatteri Andorrassa 23. - 24.4.2009.

Vuoden 2009 ohjelmistoon sisältyy pohjoismaisia uutuksia Suomea unohtamatta sekä valikoima eteläamerikkalaisia elokuvia. Elokuvien lisäksi festivaalilla kuullaan kolmea kansainvälistä luennoitsijaa.

Odotetuimpia vieraita ovat PYÖRRYTYS -sarjassa nähtävät Oscar-palkittu West Bank Story sekä Alla Kovganin ja David Hintonin yhteistyönä syntynyt Nora. Tanssielokuvan laajat ulottuvuudet valottuvat sarjan huolellisesti toteutetuissa, kansainvälistä mainetta niittäneissä elokuvissa.

VÄRISTYS -sarjassa on kuulaan kauniita pohjoismaisia uutuuksia ja kolme kotimaista ensi-iltaa. SYKE -sarja koostuu Buenos Airesin Videodanza-festivaalin herkuista, joita Suomessa ei aikaisemmin ole nähty. Mukana on muun muassa maailman ensimmäinen bolivialainen tanssielokuva.

Lisäsykettä tarjoilee perjantain Korot Kattoon -iltaklubilla Kuukumina -yhtye sekä DJ´t Melodinho ja Jokakeli. Syrjähyppy -sarja loikkaa valkokankaalta seinille ensisijaisesti kotimaisin voimin ja siihen voi tutustua Andorran aulatiloissa festivaalin aikana.

LOIKKA tuo Suomeen myös tanssielokuvan kärkikaartia, joka vie yleisön kohti tyylilajin ydintä.

Yhdysvaltalainen Alla Kovgan avaa tanssielokuvan alkuperää ja yhdistää taidokkaasti kuvan ja koreografian kielet läpi vuosikymmenten ja klassikkoelokuvien. Iso-Britanniasta tuleva Liz Aggiss ei kaihda keinoja viskoessaan meitä pitkin tanssielokuvan kokemusmaailmaa. Islantilainen Helena Jonsdottir luotsaa kohti tanssielokuvan tekemistä ja niitä valintoja, joita taiteilijan on tehtävä löytääkseen kuvan ja liikkeen täydellisen yhteisymmärryksen.

Lisätietoja ja koko ohjelmisto:

www.loikka.fi

 

 

 

 

 

 

 

Etusivu   

English    Sivukartta    Palaute

etusivu > Ajankohtaista > Uutiset > LOIKKA-festivaalilla pohjoisen ja etelän tanssielokuvia