Viidettä vuottaan juhlistava tanssielokuvafestivaali LOIKKA esittelee 22.–25. maaliskuuta Helsingissä monipuolisen kattauksen kansainvälistä ja kotimaista tanssielokuvaa. Festivaalin avoimeen hakuun lähetettiin ennätysmäärä hakemuksia ympäri maailmaa, yli 130 lyhytelokuvaa.
Elokuvia oli valitsemassa ensimmäistä kertaa ammattilaisten lisäksi ns. kansalaisraati. Tanssielokuvan muotokieltä ja taiteen arvottamista on purettu yhdessä Helsingin klubitalon mielenterveyskuntoutujien kanssa.
Taustalla on ajatus taiteen ja tanssielokuvan maailman avaamisesta myös asiaan aiemmin vihkiytymättömille.
”Tanssielokuvista nauttiakseen ei tarvitse olla ammattilainen tai alan harrastaja, vaan ohjelmistosta löytyy upeita, koskettavia elokuvia myös ensimmäistä kertaa katsomossa oleville”, festivaalin taiteellinen johtaja Hanna Pajala-Asseja sanoo.
Festivaali vie tanssielokuvat myös ravintolaan osana uutta ilmaistapahtumaa. Avoimen haun fiktiivisten lyhytelokuvasarjojen lisäksi ohjelmistossa on teossarja, jonka tyylilaji lähestyy mediataidetta tai elokuvainstallaatiota.
Sisällöllä ja muodolla rohkeasti leikittelevät teokset esitetään ilmaiseksi ravintola Dubrovnikissa. ”Ilmaistapahtuman pyrkimyksenä on, että tunnelman voi tulla katsastamaan vaivattomasti rentoon ympäristöön”, Pajala-Assefa toteaa.
Ohjelmistossa nähdään myös mm. kolme henkilökuvadokumenttia tunnetuista tanssija-koreografeista. Teosten kautta päästään sisään tanssitaiteen luomisen prosesseihin ja tanssijan arkeen. Elokuvanäytösten lisäksi festivaali pitää sisällään ammattilaisseminaarin lyhytelokuvien tekemisen taiteellisista prosesseista.
Tanssin Tiedotuskeskus © 2010
Bulevardi 23-27, 00180 Helsinki,
tel. +358 (0)9 612 1812
fax +358 (0)9 612 1824
tanssi@danceinfo.fi