Tamperelainen tanssija-koreografi Marjo Hämäläinen on saanut Vuoden lastenkulttuuritoimijan palkinnon. Vuoden lastenkulttuuritoimijan palkinnon myönsi Pirkanmaan Taikalamppu, joka on osa valtakunnallista lastenkulttuurikeskusten verkostoa.
Palkinto myönnettiin Hämäläiselle määrätietoisesta työstä yhteisötanssin ja erityistä tukea tarvitsevien lasten, nuorten ja aikuisten tanssitoiminnan kehittämiseksi yli kymmenen vuoden ajalta.
Palkituille ojennettiin Lampun henki-kunniakirjat Tampereen Keskustorilla Lasten oikeuksien päivänä järjestetyssä Taikalamput syttyvät -perhetapahtumassa sunnuntaina 20.11.2010. Hämäläisen lisäksi palkittiin Rehtori Riitta Launis ja TAYS:in sairaalakoulu Koivikkopuisto.
Perusteina palkitsemiselle mainitaan muun muassa Hämäläisen aito ja intensiinen läsnäolo ja tanssin hetkessä eläminen, joka mahdollistaa kaiken ikäisten ja kokoisten lasten, nuorten ja aikuisten ihmisten tanssin löytämisen ja omasta liikkeestä nauttimisen.
Marjo Hämäläinen on ollut mukana tuomassa yhteisötanssia Suomeen 1990-luvun lopulta lähtien. Hän toimii Sisä-Suomen tanssin aluekeskuksen yhteisötanssin asiantuntijana ja on Yhteisö tanssii ry:n puheenjohtaja ja perustajajäsen. Hämäläinen toimi elokuussa 2010 järjestetyn Yhteisötanssifestivaalin taiteellisena johtajana.
Opetus- ja ohjaustyön ohella Marjo Hämäläinen jatkaa myös tanssijana. Tampereella hänet voi nähdä marraskuun lopussa Maija Hoiskon teoksessa Ei puolikasta, joka vierailee Hällä-näyttämöllä sunnuntaina 28.11. klo 17.00 ja maanantaina 29.11. klo 19.00.
Tanssin Tiedotuskeskus © 2010
Bulevardi 23-27, 00180 Helsinki,
tel. +358 (0)9 612 1812
fax +358 (0)9 612 1824
tanssi@danceinfo.fi