Opetus- ja kulttuuriministeriö on toimittanut valtiovarainministeriölle talousarvioehdotuksen, jossa ehdotetaan opetus- ja kulttuurialalle 6,8 miljardin euron määrärahaa. Lisäystä edelliseen vuoteen on 46 miljoonaa euroa.
OKM:n talousarvioehdotus on laadittu uuden hallitusohjelman pohjalta. Kulttuuripolitiikan osalta ehdotuksessa painottuu taiteen ja kulttuurin aseman ja yhteiskunnallisen vaikuttavuuden vahvistaminen.
Uuden talousarvioehdotuksen tavoitteena on turvata taiteen ja kulttuurin laitosten ja toimijoiden valtionavustusten taso ja toimeentuloedellytykset. Ehdotuksessa halutaan vahvistaa kulttuurin kansantaloudellista vaikuttavuutta, kulttuurivientiä ja luovaa taloutta. Lisäksi halutaan edistää kulttuuripalveluiden saatavuutta, kuntien kulttuuritoimintaa sekä lasten ja nuorten taidekasvatusta.
Ehdotuksessa tavoitellaan myös kulttuurin soveltavan käytön lisäämistä terveyden ja hyvinvoinnin sekä työelämän laadun parantamiseksi. Lisäksi tavoitellaan eri vähemmistö- ja maahanmuuttajaryhmien kulttuurisen osallistumisen ja monikulttuurisuuden vahvistamista.
Teattereiden ja orkestereiden sekä museoiden valtionosuuksiin ehdotetaan yhteensä 123,9 miljoonaa euroa, josta noin 6 miljoonaa euroa aiheutuu kustannustason muutoksesta. Taidetoimikuntalaitosta koskeva uudistus pyritään valmistelemaan niin, että Taiteen edistämiskeskus aloittaisi toimintansa vuoden 2013 alusta.
Opetus- ja kulttuuriministeriön keväällä valmistelema hallinnonalaa koskeva ehdotus on tullut julkiseksi 22.8.2011 valtiovarainministeriön julkistettua ehdotuksensa valtion talousarvioksi.
Hallitus käsittelee talousarvioehdotusta 14.-15.9. alkavassa budjettiriihessä, jossa hallitus hyväksyy talousarvioesityksensä sisällön. Eduskuntakäsittelyyn budjettiesitys annetaan 5.10.2011.
Tanssin Tiedotuskeskus © 2010
Bulevardi 23-27, 00180 Helsinki,
tel. +358 (0)9 612 1812
fax +358 (0)9 612 1824
tanssi@danceinfo.fi