Oulun Vuoden taiteilija Pirjo Yli-Maunula aloittaa yleisölle näkyvän työnsä. Toimintavuoden tapahtumia ja ohjelmistoa on suunniteltu jo viime vuoden keväästä lähtien heti kulttuurilautakunnan tekemän Vuoden taiteilijan nimeämisen jälkeen.
Tanssitaiteilija Pirjo Yli-Maunula on Oulun kaupungin ensimmäinen Vuoden taiteilija. Hän on yksi tunnetuimmista oululaista tanssijapersoonista, ja tehnyt tanssin pioneerityötä Oulussa jo 30 vuotta.
Yli-Maunulan oma laji on nykytanssi, mutta hänen teoksensa ovat usein monitaiteellisia, sillä hän kutsuu produktioihinsa mielellään eri alojen taiteilijoita. Hän tekee paljon kansallista ja kansainvälistä yhteistyötä sekä esiintyy niin kotimaisilla kuin kansainvälisillä areenoilla.
Kaksi kantaesitystä
Vuoden taiteilijan työ pitää Yli-Maunulan tavallista tiiviimmin Oulussa.
Kulttuuritalo Valveella nähdään vuoden aikana kaksi kantaesitystä: sirkusta, animaatiota ja tanssia yhdistävä Svartisen keväällä sekä nykytanssiteos Tabujen kahleet (työnimi) syksyllä. Svartisen-teoksesta saadaan esimakua kun Yli-Maunula esiintyy työryhmineen torstaina 20.1.klo 15 Rotuaarilla, Oulussa. Tuolloin Rotuaarin aukiolle ilmestyy joukko jäisiä kylpytakkeja, joiden kanssa ja sisässä tanssijat liikkuvat ja luovat absurdin näkymän kaupunkiin.
Yli-Maunula tekee vuoden aikana yhteistyötä Oulun kaupungin kulttuurilaitosten kanssa. Helmikuussa Yli-Maunula työryhmineen luotsaa retkiä Oulun taidemuseon Aistikaaos-näyttelyyn ja tekee tekstipohjaisia sooloimprovisaatioita Oulun kaupunginkirjaston Lainan päivän tapahtumassa. Huhtikuussa hän esiintyy Tietomaassa näyttelyn avajaisissa ja syyskuussa kaupunginkirjastossa on esillä Vuoden taiteilija- näyttely.
Vuoden taiteilija on Oulun kulttuurin uusi tukimuoto. Vuoden 2010 kulttuuriavustushakemusten perusteella valituksi tulleen Vuoden taiteilijan kanssa on räätälöity viime vuoden kuluessa toimintavuoden sisältö ja budjetointi taiteilijan oman työsuunnitelman pohjalta. Yhteisessä suunnittelussa ovat olleet mukana useimmat Oulun kaupungin kulttuurilaitokset.
Vuoden taiteilijan nimeämisellä tehdään tunnetuksi taiteilijan edustamaa taiteenalaa ja edistetään työtilaisuuksien syntymistä. Uudella konseptilla aktivoidaan myös vapaan kentän ja kaupungin omien kulttuurilaitosten välistä yhteistyötä.
Vuoden taiteilijan valokuvablogia ja tapahtumia voi seurata osoitteessa www.rummuttaja.fi (kuvablogi avautuu viikolla 3). Laajemmat teosesittelyt löytyvät painetusta Vuoden Taiteilija -esitteestä, jota löytyy mm. Oulun taidemuseolta ja Kulttuuritalo Valveelta tai sen voi ladata Internetistä täältä ja myös Rummuttajan sivuilta. Yli-Maunulan nettisivuosoite on: www.flowprod.fi.
Tanssin Tiedotuskeskus © 2010
Bulevardi 23-27, 00180 Helsinki,
tel. +358 (0)9 612 1812
fax +358 (0)9 612 1824
tanssi@danceinfo.fi