Routa-ryhmän uudeksi tuottajaksi on valittu kajaanilainen eMBA Maria Tolonen, tuotantosihteeriksi kajaanilainen FM Minna Härkönen ja taiteelliseksi johtajaksi Pohjois-Karjalasta kotoisin oleva, tätä nykyä Helsingissä asuva tanssitaiteen maisteri Kira Riikonen.
Maria Tolonen aloittaa tuottajana 22.8.2011, Minna Härkönen tuotantosihteerinä vuodenvaihteessa ja Kira Riikonen taiteellisena johtajana kevään 2012 aikana.
Roudan tuleva taiteellinen johtaja Kira Riikonen on opiskellut tanssia Lontoossa Laban Centressä ja Teatterikorkeakoulussa Helsingissä. Riikosen viimeisimpiin töihin lukeutuu koreografiat Lappeenrannan, Jyväskylän ja Kemin kaupunginteattereihin.
Kira on kiinnostunut keskustelua herättävästä tanssitaiteesta, joka reagoi aikaansa sekä ympäristön ja yhteiskunnan tapahtumiin. Kesällä Riikonen nähdään vierailemassa Kajaanin Runoviikolla Rospuutto-ryhmän Idiotia- ehdotus esitykseksi- teoksessa.
Roudan avoimiin työpaikkoihin tuli yhteensä kahdeksan työhakemusta ja kaikki hakijat kutsuttiin työhaastatteluun. Routa-ryhmän nykyinen tuottaja Kaisu Anttonen -Sirkkala jää äitiyslomalle elokuun lopussa ja taiteellinen johtaja Kirsi Saastamoinen keskittyy väitöstutkimukseensa.
Tanssin Tiedotuskeskus © 2010
Bulevardi 23-27, 00180 Helsinki,
tel. +358 (0)9 612 1812
fax +358 (0)9 612 1824
tanssi@danceinfo.fi