Uutiset

Sari Lakso Sirkuksen tiedotuskeskuksen toiminnanjohtajaksi

Sirkuksen tiedotuskeskuksen uudeksi toiminnanjohtajaksi on valittu tanssitaiteen maisteri Sari Lakso.

Valtion tanssitaidetoimikunnan puheenjohtajana toimiva Lakso on toiminut tanssijan uransa lisäksi muun muassa Helsingin kansainvälisen balettikilpailun pääsihteerinä ja Suomen Tanssitaiteilijain Liiton puheenjohtajana. Lakso toimi vuodet 2007-2009 Taiteen keskustoimikunnan sirkustaidejaoston jäsenenä.

Sirkuksen tiedotuskeskus on suomalaista sirkuskenttää palveleva asiantuntijaorganisaatio. Tiedotuskeskus edistää sirkuksen taiteellista kehitystä sekä kulttuurillista ja yhteiskunnallista asemaa Suomessa sekä luo ja ylläpitää kansainvälisiä kontakteja.

Sirkuksen tiedotuskeskus perustettiin vuonna 2006. Se saa toiminnalleen tukea Opetus- ja kulttuuriministeriöstä.  Tiedotuskeskus muutti maaliskuun alussa Helsingin Suvilahden kaasutehtaan alueella sijaitsevaan CIRKO-keskukseen.

www.sirkusinfo.fi

Etusivu » AJANKOHTAISTA » Uutiset » Sari Lakso Sirkuksen tiedotuskeskuksen toiminnanjohtajaksi

Etusivu   

English    Sivukartta    Palaute