Uutiset

Selvitys taiteilijoiden toimeentuloedellytysten parantamisesta

Taiteilijoiden toimeentuloa selvittänyt tohtori Tarja Cronberg esittää taiteilijoiden toimeentuloedellytysten kehittämistä ja heidän sosiaaliturvansa parantamista sekä keinoja taiteen yleisömäärien kasvattamiseksi.

- Taide on luovan kasvun peruspilari ja luova talous perustuu taiteilijoiden työhön. Siksi taiteilijoita on tuettava ja työllistettävä nykyistä enemmän ja heidät tulee saattaa sosiaali- ja eläketurvan osalta yhdenvertaiseen asemaan muiden työntekijöiden kanssa. Taiteilijoiden toimeentulon parantamiseen tähtäävien toimien tulisi sisältyä uuden hallituksen ohjelmaan, kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin painottaa.

Tohtori Cronberg on jatkanut opetus- ja kulttuuriministeriön kutsumana taiteilijoiden toimeentuloedellytysten selvittämistä viime elokuussa valmistuneen raporttinsa pohjalta (Luova kasvu ja taiteilijan toimeentulo. OKM:n työryhmämuistioita ja selvityksiä 2010:6).

Tuoreessa jatkoselvityksessään Cronberg ehdottaa taiteilijoiden toimintaedellytysten nostamista samalle tasolle kuin muissa Pohjoismaissa. Selvityksen mukaan Suomessa asuvat taiteilijat elävät taiteellaan vain 50-prosenttisesti, kun vastaava luku muissa Pohjoismaissa on noin 70 prosenttia.

Selvityksessä esitetään myös, että taiteilijat rinnastettaisiin eläkeratkaisujensa osalta maatalousyrittäjiin eikä muihin yrittäjiin. Lisäksi ehdotetaan, että kaikkien ei-työsuhteisten taiteilijoiden eläkevakuuttaminen keskitettäisiin Maatalousyrittäjien eläkelaitokseen Melaan.

Jatkoselvitys on raportti yhdentoista toimenpide-ehdotuksen toteuttamismahdollisuuksista. Se on tehty yhteistyössä eri ministeriöiden ja taiteilijajärjestöjen kanssa.

Lisätietoja:
www.minedu.fi

Etusivu » AJANKOHTAISTA » Uutiset » Selvitys taiteilijoiden toimeentuloedellytysten parantamisesta

Etusivu   

English    Sivukartta    Palaute