Uutiset

Suomen ensimmäinen Yhteisötanssifestivaali Tampereella

Tampereella järjestetään 26.–29.8.2010 Yhteisötanssifestivaali ensimmäistä kertaa Suomessa.

Sisä-Suomen tanssin aluekeskuksen ja Yhteisö tanssii ry:n järjestämä festivaali on suunnattu ihan kaikille. Tapahtuma tuo tanssin kaupungin kaduille ja puistoihin; sinne missä ihmiset ovat.

Päätapahtumapaikkana festivaalille on kirjastotalo Metso. Lisäksi tanssifestivaali vaeltaa halki kaupungin katujen ja puistojen ja antaa yleisölle mahdollisuuden nähdä kaupunkinsa uudesta – tanssin näkökulmasta: tanssien kuljetulle kadulle ja puistolle syntyy toisenlaisia merkityksiä kuin muuten, yleensä kiireessä ohitetulle kaupunkimaisemalle.

Luvassa on mm. lukuisia esityksiä, työpajoja, eettisyysseminaari sekä yhteisöllinen performanssi Lemmin minä sinut hankeen. Mukana tanssimassa on tanssin ammattilaisia ja harrastajia sekä monia yhteisötanssiryhmiä Tampereelta ja ympäryskunnista. Suurin osa esityksistä on ilmaisia.

Festivaalin taiteellisena johtajana toimii Marjo Hämäläinen ja sitä ovat tukemassa Tampereen kaupunginkirjasto, Tampereen kaupungin kulttuuripalvelut ja Valtion Tanssitaidetoimikunta.

www.sisasuomentanssi.fi/pirkanmaa/yhteisotanssifestivaali.htm

Etusivu » AJANKOHTAISTA » Uutiset » Suomen ensimmäinen Yhteisötanssifestivaali Tampereella

Etusivu   

English    Sivukartta    Palaute