Koreografi Susanna Leinonen on nimetty yhdeksi kuudesta koreografista, joka kilpailee kansainvälisestä Benois de la Danse -koreografiapalkinnosta. Muina ehdokkaina kovatasoisessa kilpailussa ovat mm. maailmalla suurta mainetta niittäneet David Dawson sekä Christopher Wheeldon.
Balettipalkinto Benois de la Danse myönnetään vuosittain lahjakkaimmalle koreografiselle tuotannolle. Vuodesta 1992 myönnetty palkinto on lajissaan ainutlaatuinen ja lehdistö on kuvannut sitä tanssin Oscar-palkinnoksi. XVIII Benois de la Danse -palkintoseremonia ja hyväntekeväisyysgaala järjestetään Moskovassa Bolshoin uudella näyttämöllä 18.5.2010.
Kulttuurin kärkivientihankkeisiin kuuluvan Susanna Leinonen Companyn tanssijat Elina Häyrynen ja Natasha Lommi esittävät Moskovassa otteen Leinosen vuonna 2009 valmistuneesta teoksesta And the Line Begins to Blur.
Kansainvälinen tanssiliitto perusti Benois de la Danse -palkinnon Moskovassa 1991 ja ensimmäinen palkinto myönnettiin jo samana vuonna Bolshoi-teatterissa. Kilpailu on ollut UNESCOn suojeluksessa vuodesta 1992 lähtien.
Vuonna 2002 Venäjän kulttuuriministeriö sisällytti Benois de la Danse projektin Venäjän kulttuuriperintöohjelmaan. Kansainvälinen tuomaristo vaihtuu vuosittain ja koostuu maailman suurimpien balettiryhmien johtajista, maailman menestyksekkäimmistä koreografeista sekä balettimaailman tähdistä. Jokainen tuomari saa nimetä yhden ehdokkaan palkinnon saajaksi.
Tuomariston puheenjohtajana ja ei-kaupallisen Benois de la Danse -projektin johtajana toimii legendaarinen, mm. Bolshoissa pitkän uran tehnyt koreografi Yuri Grigorovich
Susanna Leinonen Companyn lisäksi Benois de la Danse -gaalassa esiintyy toukokuussa tanssimaailman tähtiä mm. seuraavista balettitaloista: Australian Ballet, English National Ballet, New York City Ballet, Mariinski Theatre sekä Paris Opera Ballet.
Tanssin Tiedotuskeskus © 2010
Bulevardi 23-27, 00180 Helsinki,
tel. +358 (0)9 612 1812
fax +358 (0)9 612 1824
tanssi@danceinfo.fi