Uutiset

Taideyliopiston perustamisen projektijohtajaksi on nimitetty Seppo Määttä

Kuvataideakatemia, Sibelius-Akatemia ja Teatterikorkeakoulu allekirjoittivat 15.11.2011 sopimuksen keskeisistä edellytyksistä taideyliopiston perustamiselle vuoden 2013 alussa. Taideyliopiston perustamisen projektijohtajaksi on 22.11. nimitetty kauppatieteiden tohtori Seppo Määttä, joka aloittaa tehtävässä välittömästi.

Määttä vastaa projektin operatiivisen valmistelun koordinoimisesta. Hän siirtyy tehtävään Talent Partners Public Consulting Oy:n toimitusjohtajan tehtävästä, jossa hän toimi reilut viisi vuotta.

Määttä korostaa opiskelijoiden, henkilöstön ja sidosryhmien aktiivista osallistumista perustamishankkeeseen.

"On tärkeää, että opiskelijat ovat aktiivisesti mukana taideyliopiston perustamisprosessissa, ja että henkilöstölle tarjotaan erilaisia foorumeita olla mukana työstämässä taideyliopiston sisältöalueita, yhteisöllistä toimintakulttuuria ja uuden Taideyliopiston arvoperustaa."

"Sisäisen pohdinnan ohella tulee avata prosessia myös ulospäin ja kutsua muutoksen tekemiseen mukaan taiteen opetuksen ja tutkimuksen kumppaneita sekä taiteellisen toiminnan ystäviä", Määttä sanoo.

Vuoden 2013 alusta perustettava vapaan taiteen yliopisto vahvistaa toiminnallaan taiteen koulutusta, sen asemaa ja autonomiaa yhteiskunnassa sekä koko Suomen taide- ja kulttuurielämää. Taideyliopisto koostuu kolmesta akatemiasta, jotka ovat koulutukselliselta sisällöltään ja kulttuuriselta painoarvoltaan yhdenvertaisia.

Etusivu » AJANKOHTAISTA » Uutiset » Taideyliopiston perustamisen projektijohtajaksi on nimitetty Seppo Määttä

Etusivu   

English    Sivukartta    Palaute