Taiteen keskustoimikunnalta on valmistunut esitys taidetoimikuntalaitoksen
kehittämisestä. Kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallinin aloitteesta
puheenjohtaja Berndt Arell käynnisti vuoden 2009 alussa taiteen
keskustoimikunnan hallinnon kehittämistyön, jossa tarkasteltiin koko
taidetoimikuntajärjestelmän toimintaa ja asemaa valtionhallinnossa.
Lähtökohdan kehittämiselle muodostaa opetusministeriön kulttuuripolitiikan
strategia, jossa Taiteen keskustoimikunnasta halutaan tehdä taiteen ja
kulttuuripolitiikan kehittämiskeskus.
Tämän mukaisesti Taiteen keskustoimikunta esittää, että
taidetoimikuntalaitoksesta kehitetään opetusministeriön hallinnon alalle
kuuluva itsenäinen taidehallinnon keskuselin samaan tapaan kuin Suomen Akatemia
tieteellisine toimikuntineen on tiedehallinnon keskuselin. Kysymyksessä ei ole
uuden organisaation perustaminen vaan nykyisen taidetoimikuntalaitoksen kehittäminen.
Uudeksi nimeksi ehdotetaan Taiteen edistämiskeskusta.
Nykyisestä luottamuselimestä Taiteen keskustoimikunnasta tulisi Taiteen
edistämiskeskuksen hallitus. Taiteen edistämiskeskuksen ylijohtaja kuuluisi
hallitukseen, mutta ei toimisi sen puheenjohtajana. Valtioneuvosto nimittäisi
ylijohtajan ja luottamustoimisen puheenjohtajan. Hallintovirastoon kuuluisivat
valtakunnallisen hallintotoimiston lisäksi nykyiset kolmetoista aluetoimistoa.
Taidetoimikuntalaitoksen panosta taidepoliittisessa strategia- ja ohjelmatyössä
sekä taidehallinnon asiantuntijaroolia esitetään vahvistettaviksi. Taiteen keskustoimikunta esittää, että edistämiskeskuksen päätettäviksi
siirretään opetusministeriöstä mm. avustukset valtakunnallisille
kulttuuritapahtumille, ylimääräiset taiteilijaeläkkeet, taidejärjestöjen
toiminta-avustukset ja aluekeskusten avustukset. Vertaisarviointi säilyy
edelleen päätöksenteon pohjana. Tukipolitiikan läpinäkyvyyttä lisättäisiin
uudistamalla päätösten pohjana olevat muodolliset yleiskriteerit ja laatimalla
selkeät kuvaukset apurahojen jaosta.
Taiteen keskustoimikunta ei esitä uusien toimikuntien perustamista eikä
vanhojen yhdistämistä. Taidekentän muutoksiin reagoitaisiin joustavasti
asettamalla jaostoja, joille hallitus delegoi päätösvaltaa.
Alueellisten taidetoimikuntien asemaa vahvistetaan siirtämällä niiden
päätettäväksi valtionavustuksia ja toisaalta siirtämällä niiden
hallintotehtäviä keskushallintoon. Taidetoimikuntalaitoksen yhtenäisyydelle on
oleellista, että alueellisten taidetoimikuntien jäsenten nimitys tulee
säilyttää opetusministeriössä.
Hankkeen toteutuminen edellyttää, että tulevalle Taiteen edistämiskeskukselle
tulee osoittaa valtionavustustehtävien siirtojen ja lisääntyvien yleishallinnon
tehtävien edellyttämät vastaavat henkilöstö- ja määräraharesurssit sekä
tarvittavat tilat. Esityksen mukaan hallintotoimiston tulee edelleen sijaita
Helsingissä.
Puheenjohtaja Berndt Arell luovutti esityksen tänään kulttuuriministerille.
- Olen tänään vastaanottanut esityksen taidetoimikuntalaitoksen kehittämisestä.
Opetusministeriössä tulemme perehtymään esitykseen ja tekemään ratkaisuja sen
pohjalta. Esityksiin on tässä vaiheessa liian aikaista ottaa
yksityiskohtaisesti kantaa, lausui kulttuuriministeri Stefan Wallin.
Opetusministeriö tulee järjestämään esityksestä taiteen kentälle suunnatun
kuulemistilaisuuden.