Uutiset

Tanssi-lehden historian viimeinen numero ilmestyy marraskuussa

Vuodesta 1981 saakka julkaistun Tanssi-lehden viimeinen numero tipahtaa postiluukusta marraskuussa 2011.

Kolmekymppinen lehti yhdistyy vuonna 1945 perustetun Teatteri-lehden kanssa, ja näin syntynyt uusi Teatteri&Tanssi-lehti ilmestyy ensimmäisen kerran helmikuussa 2012.

Järjestölehdestä kulttuurilehdeksi

Alun perin pääasiassa tanssialan järjestölehtenä toiminut Tanssi-lehti muuttui 90-luvun alkupuolella journalistisesti toimitetuksi kulttuurilehdeksi, joka silloisen päätoimittaja Marjaana Toimisen mukaan pyrki ”heijastamaan tanssin tilaa ja ottamaan kantaa alan käänteisiin.”

Vuonna 1997 aloittaneen nykyisen päätoimittaja Minna Tawastin kauden aikana tavoitteet eivät ole muuttuneet. ”Olemme halunneet tehdä mahdollisimman korkeatasoista taideaikakauslehteä, joka avautuu sekä aiheiden että tekstin puolesta kaikille tanssista kiinnostuneille, myös muille kuin tanssin ammattilaisille”, Tawast sanoo.

Toimisen ja Tawastin lisäksi Tanssin päätoimittajina ovat vuosien saatossa toimineet muun muassa ensimmäisen lehden toimittanut Auli Räsänen, Tukholman Dansens Husin johtaja Virve Sutinen ja toimittaja Raisa Rauhamaa. Lehteä on 80-luvulta lähtien julkaissut Tanssin Tiedotuskeskus.

Monipuolisempaa tanssijournalismia

Päätoimittaja Tawast odottaa lähestyvää muutosta iloisin ja toiveikkain mielin. ”Uskon että suomalainen tanssijournalismi monipuolistuu ja sen näkökulma laajenee uuden lehden myötä. Lehtien yhdistymisen kautta saamme myös uusia kirjoittajia teatterin ja uuden sirkuksen puolelta.”

Tawastin mukaan Teatteri&Tanssi-lehden tarkoitus on käsitellä ennakkoluulottomasti esittävien taiteiden yhteisiä aihealueita ja linkittää tanssia samalla entistä vahvemmin sekä muihin taiteisiin että yhteiskuntaan. Uuden lehden päätoimittajana toimii Tawastin lisäksi Teatteri-lehden pitkäaikainen päätoimittaja Annukka Ruuskanen.

Tanssi-lehti verkossa
Teatteri&Tanssi-lehti verkossa

Etusivu » AJANKOHTAISTA » Uutiset » Tanssi-lehden historian viimeinen numero ilmestyy marraskuussa

Etusivu   

English    Sivukartta    Palaute