Uutiset

Tanssiasiantuntemusta Outokummusta Venäjälle


Ulkoasiainministeriö on myöntänyt Pohjois-Karjalan ammattiopisto Outokummun tanssin koulutukselle hanketuen Pan Karelian Culture Makers -nimiseen projektiin. Vuoden mittaisella hankkeella tanssin koulutus välittää tuotannollista ja kansainvälistä asiantuntijuutta Karjalan Tasavaltaan Venäjällä.

Hanke myönnettiin ENPI CBC -ohjelmia täydentävien lähialuehankkeiden rahoituksesta. Tavoitteena on Venäjän Karjalassa asuvien nuorten taiteen ja kulttuurin ammattilaisten lisäkouluttaminen sekä sparraus heidän tuotantotaidoissaan ja kulttuuriyrittäjyydessään. Lisäksi hankkeen aikana luodaan yhteistyöverkko Suomen ja Venäjän Karjaloissa asuvien taiteen ja kulttuurin ammattilaisten kesken.

- Projektissa toiminta perustuu ihan ruohonjuuritasolla yksilöiden kompetenssiosaamisen kartoittamiseen ja sitä kautta tuemme ja ohjaamme asiantuntijoiden kanssa  heidän uraansa. Syyskuusta 2010 alkaen sparraamme hankkeeseen osallistujia heidän ideoissaan ja ohjaamme käynnistämään projekteja ja produktioita, jotka voisivat toimia myös rajan yli, sanoo hankkeen takana oleva Jyrki Haapala, ammattiopiston Kansainvälisen tanssin koulutuksen johtaja.

- Olimme osaltamme mukana vuonna 2006-2007 toteutetussa Tanssin ja teatterin rajanylittävän toiminnan kehittäminen -Interreg hankkeessa, jolla loimme hyvän pohjan tulevalle yhteistoiminnalle Venäjän Karjalassa. Lisäksi toteutimme Opetusministeriön tuella marraskuussa 2009 suomalaisen nykytanssitapahtuman Petroskoissa.

- Uudella hankkeella jatkamme tätä lähialueyhteistyötä, edistäen Suomen ja Venäjän taiteen ja kulttuurin ammattilaisten yhteistyötä ja kansainväistä verkottumista. Hankkeen tärkeä tavoite on auttaa taiteilijoita löytämään työllistymiskanavia ja yhteistyökumppaneita muun muassa matkailu- ja liike-elämän toimijoiden kanssa, Haapala jatkaa.

Hankkeessa yhteistyöorganisaatioina toimivat petroskoilaiset Mediakeskus Vyhod ja Karjalan kulttuuriopisto. Hankkeen toiminnot käynnistyvät syyskuussa 2010 ja loppuvat elokuussa 2011.

 


Etusivu   

English    Sivukartta    Palaute

etusivu > Ajankohtaista > Uutiset > Tanssiasiantuntemusta Outokummusta Venäjälle