Tanssitaitelijat Helena Kekäläinen, Elsa Heikkilä ja Maija Ikonen ovat jo reilun vuoden ajan ohjanneet tanssia, laulua ja muuta luovaa toimintaa muun muassa Tampereen Koukkuniemen vanhainkodissa sekä Kaupin ja Hatanpään sairaaloissa asuville vanhuksille. Marraskuun puolivälissä toiminta laajenee Akaalla sijaitseviin vanhainkoteihin.
Kaiken kaikkiaan syksyllä 2010 alkaneen toiminnan piiriin on mahtunut jo lähes 30 viikoittain kokoontunutta ryhmää, joissa kussakin 5–15 osallistujaa.
Tanssijoiden suunnitteleman ja vetämän Tanssin, piirrän, piristyn -kokonaisuuden tavoitteena on edistää laitoksissa asuvien ikäihmisten hyvinvointia. "Asukkaat ovat tykänneet tanssitapaamisista kovasti: niitä odotetaan ja ne ovat silminnähden virkistäneet osallistujia", kertoo toimintamuotoa ideoinut Helena Kekäläinen tyytyväisenä.
Kekäläisen saaman palautteen mukaan tanssijoiden vetämät virikehetket tuovat huojennusta myös vaativaa työtä tekevän hoitohenkilökunnan arkeen. "Hoitajat kertovat esimerkiksi, että yhteistyö joidenkin laitosten haastavampien asukkaiden kanssa on sujunut paremmin tanssitapaamisten jälkeen."
60 minuutin pituiset kokoontumiskerrat perustuvat pääasiassa asiakkaiden kuntoa huomioivaan tanssiin, jonka sisältö nousee perinteisistä seura- ja paritansseista sekä luovasta tanssista. "Asiakkaan kunnon mukaan voidaan tehdä aina liikkeellisempiä ja omatoimisempia harjoituksia, mutta mitään rajua jumppaa ei vedetä", Kekäläinen hymyilee.
Lisäksi kokoontumiset saattavat sisältää esimerkiksi piirtämistä tai vesivärimaalaamista tanssin ja musiikin herättämien tunteiden ja muistojen pohjalta.
Toiminta käynnistyi Sisä-Suomen tanssin aluekeskuksen ja Pirkanmaan taidetoimikunnan rahoittamana syksyllä 2010 ja vuonna 2011 toimintaa on jatkettu yhteistyössä Kulttuurikaari-hankkeen kanssa.
Tanssin, piirrän, piristyn -hanke
Tanssin Tiedotuskeskus © 2010
Bulevardi 23-27, 00180 Helsinki,
tel. +358 (0)9 612 1812
fax +358 (0)9 612 1824
tanssi@danceinfo.fi