Uutiset

Tanssin aluekeskusverkoston ensimmäinen yhteistuotantoteos valittu

Tanssin aluekeskusverkosto toteuttaa ensimmäisen yhteistuotantonsa tulevana vuonna. Yhteisen tuotanto- ja kiertuetuen saajaksi valittiin yksimielisellä päätöksellä pirkanmaalaisen VAPAAkollektiivin teos Ihana ja hieno. Päätöksen teki aluekeskusverkoston taiteellinen työryhmä.
 
Ihana ja hieno -teoksen teemana on täydellisyys. Kollektiivin pyrkimyksenä on luoda aiheestaan vahva ja kantaaottava teos täydellisyyteen pyrkimisen kieroutuneisuudesta ja yhdenmukaisuuden vaatimisen epäinhimillisyydestä.

Pirkanmaalta käsin toimivan VAPAAkollektiivin jäseniä ovat tanssijat Maria Kananen, Sara Kovamäki, Terhi Kuokkanen, Sini Repo ja Outi Yli-Viikari, valosuunnittelija Tero Koivisto, pukusuunnittelija Maria Hämäläinen sekä kollektiivin tuottaja Antti Lähdesmäki.
 
Teoksen valintaperusteena on hyvin laadittu ja kiinnostava hakemus sekä yhteiskunnallinen ja ajankohtainen aihe. Taiteellinen työryhmä haluaa päätöksellään nostaa myös esiin sekä nuorten ammattilaisten muodostaman kollektiivin, että ryhmän kutsukoreografin Janina Rajakankaan.

Lisäksi halutaan suunnata kiinnostusta pääkaupunkiseudun ulkopuolella ja tuoda samalla näkyville tanssin kentän alueellista vahvistumista aluekeskusten ansiosta.
 
Tanssin aluekeskusverkoston valtakunnallinen haku kotimaiselle tanssin kantaesitysteokselle järjestettiin tammikuussa 2011. Kuuden aluekeskuksen yhteistuotannon tavoitteena on vahvistaa tanssin tuotantoresursseja, lisätä kiertuetoimintaa, pidentää tanssiteosten elinkaarta sekä luoda tanssin ja yleisön välistä vuorovaikutusta.

Lisäksi hankkeella halutaan tehdä tunnetuksi tanssin aluekeskustoimintaa ja tiivistää aluekeskusten yhteistyötä. Valitulle teokselle tarjotaan valtakunnallinen kiertue vähintään kuudella paikkakunnalla. Teoksen ensi-ilta on vuonna 2012.
 
Teoksen yhteistuottajina toimivat Tanssin aluekeskus Helsinki, Itäinen tanssin aluekeskus, Sisä-Suomen tanssin aluekeskus, Läntinen tanssin aluekeskus, Pohjanmaan tanssin aluekeskus ja Pohjoinen tanssin aluekeskus.

www.tanssinaluekeskukset.fi

Etusivu » AJANKOHTAISTA » Uutiset » Tanssin aluekeskusverkoston ensimmäinen yhteistuotantoteos valittu

Etusivu   

English    Sivukartta    Palaute