Teatteriala palkitsi tekijöitään Turun Logomossa 27.3.2011 järjestetyssä Thalia-gaalassa. Gaalan ainoa tanssipalkinto, Suomen Tanssitaiteilijain Liiton Tanssin mainetekopalkinto, myönnettiin Tommi Kitille.
Ehdotuksia Tanssin mainetekopalkinnon saajaksi voi nykyään tehdä kuka tahansa. Aikaisemmin ehdotuksia saivat tehdä ainoastaan STTL:n jäsenet. Liiton hallitus valitsee palkinnon saajan ehdotusten joukosta.
Palkintoperustelut:
Suomen Tanssitaiteilijain Liiton Tanssin mainetekopalkinto luovutetaan Tommi Kitille kiitoksena oman ainutlaatuisen puhtaan tanssin tuottamista elämyksistä vuosikymmenten aikana kautta Suomen ja maailman.
Hänet tunnetaan laajalti tanssijana, koreografina ja opettajana, sekä poikkeuksellisen reiluna työnantajana.
Tommi Kitti on kehittänyt ja analysoinut liikekieltään vuosien ajan. Sen omintakeinen laatu ja siihen luottaminen, luottaminen liikkeeseen, on Kitille ominaista.
Suomen tanssimaailma olisi erittäin paljon köyhempi ilman Kitin ainutlaatuista persoonaa ja liikekieltä.
Tanssin mainetekopalkinnon kriteerit ovat:
Tanssin Maineteko -palkinto annetaan henkilölle tai yhteisölle, joka vuoden aikana on
Aikaisemmin palkinnon ovat saaneet: tanssitaiteilija Tarja Rinne (2000), tanssitaiteilija Riitta Vainio (2001), toiminnanjohtaja Raija Ojala (2002,) tanssipedagogi Eeva Kaario-Kela (2005), Liikekieli.com (2006) tanssija Katri Soini (2007), koreografi-tanssija Pirjo Yli-Maunula (2008), tanssija Tuovi Rantanen (2009) sekä Routa Company (2010).
Thalia-palkinto Turun kaupunginteatterin Anna Kareninalle
Gaalan nimikkopalkinto, Thalia-palkinto myönnettiin tänä vuonna Turun kaupunginteatterin esitykselle Anna Karenina. Palkitsijat kehuivat esityksen olevan ”rohkea, vuolaan intohimoinen ja pakahduttavan fyysinen klassikkoromaanin tulkinta päivitettynä 2010-luvun repaleiseen arvomaailmaan”. Myös näytelmän lavastus ja ääni- suunnittelu saivat kiitosta.
Vuoden naisnäyttelijäksi valittiin Tampereen Työväen Teatterin Tuire Salenius ja miesnäyttelijäksi Lahden kaupunginteatterin Mika Piispa.
Elämäntyöpalkinnon sai Märta Laurent, joka on tehnyt pitkän ja monipuolisen uran näyttämöllä, elokuvissa sekä radio- ja tv-teatterissa. Yli 70-vuotisen uran tehnyt Laurent on palkittu aiemmin Pro Finlandia -mitalilla.
Vuoden teatteri -palkinnon sai Espoon kaupunginteatteri, jonka ohjelmistossa on nähty sekä korkeatasoisia kotimaisia kantaesityksiä että vierailijaesityksiä.
Sirkuksen Lumo -palkinto myönnettiin hurjan läpimurron tehneelle Race Horse Companylle. Rajuista ja fyysisesti vaativista esityksistään tunnetun ryhmän tavoitteista kuultava ”yltiöpäinen, positiivinen hulluus” sai palkintoraadilta erityismaininnan.
Tanssin Tiedotuskeskus © 2010
Bulevardi 23-27, 00180 Helsinki,
tel. +358 (0)9 612 1812
fax +358 (0)9 612 1824
tanssi@danceinfo.fi