Tamperelainen Tanssiteatteri MD satsaa tänä vuonna vahvasti yleisötyöhön: kevät 2012 on nimetty teatterissa "yleisötyön kevääksi". Teatterilaiset lupaavat kevätkauden aikana tarjota yleisölle kurkistuksia esityksiin pintaa syvemmälle sekä tutustuttaa kiinnostuneita Tanssiteatterin arkeen.
“Yleisötyö on aina hedelmällistä molemmin puolin. Yleisötyön kautta me pääsemme lähemmäksi katsojaa ja saamme meille tärkeää palautetta. Lisäksi yleisötyö monipuolistaa tarjontaamme”, kertoo MD:n teatterisihteeri Hanna Romo.
Yleisötyö avaa uusia ikkunoita myös katsojalle. ”Esimerkiksi kulissikierroksilla yleisö pääsee tutustumaan teatteriimme pintaa syvemmältä. Kierroksella he näkevät, kuinka me teemme töitä ja kuinka esitykseen valmistaudutaan”, Romo kertoo.
MD:n kevään ohjelmistoon kuuluvan työuupumusta käsittelevän Burn auts -teoksen esitysten yhteydessä järjestetään kulissikierrosten lisäksi nykytanssin tutustumistyöpaja, jonka toisena ohjaajana toimii teoksen koreografi Anniina Kumpuniemi.
Huhtikuussa järjestettävän Tanssivirtaa Tampereella -nykytanssifestivaalin ohjelmistossa on tanssiteosten lisäksi yleisökeskusteluja ja klubiohjelmaa. Festivaalilla tarjotaan myös nykytanssin ensikertalaisille uudenlaisia kokemuksia "tanssioppaiden" opastuksella.
Koko perheen teos Tanssiva Muumilaakso osallistaa lapsikatsojia, kun Muumilaakson yhteydessä järjestetään 5–9-vuotiaille Lasten Tanssiretkiä. Elina Jakowlevan vetämällä tanssiretkellä lapset pääsevät purkamaan energiaa leikillisten tanssitehtävien kautta.
Yleisötyö on taideorganisaatioissa tapahtuvaa toimintaa, jonka tarkoituksena on lisätä taiteiden saavutettavuutta ja laajentaa yleisöpohjaa niin määrällisesti kuin laadullisesti.
Tanssin Tiedotuskeskus © 2010
Bulevardi 23-27, 00180 Helsinki,
tel. +358 (0)9 612 1812
fax +358 (0)9 612 1824
tanssi@danceinfo.fi