Valtion tanssitaidetoimikunta on jakanut 1 320 000 euroa tanssitaiteen edistämiseen. Suurimman potin, runsaat miljoona euroa saivat ns. vapaan kentän tanssiryhmät toiminta-avustuksina.
Toiminta-avustusta haki 37 tanssiryhmää ja avustus myönnettiin 18:lle. Hakijoita oli yli kymmenen enemmän kuin edellisvuonna.
Tanssi- ja esitystaideyhdistys Ehkä ry sai toiminta-avustuksen ensimmäistä kertaa. Kertaluonteisia erityisavustusta haki 49 tanssin alan yhteisöä, joista 18 sai avustuksen, yhteensä 113 000 euroa.
Toimikunta jakoi lisäksi kohdeapurahoja yksittäisille taiteilijoille ja työryhmille yhteensä 197 000 euroa. Kohdeapurahat myönnettiin pääosin esitysten valmistamiseen. Hakijoita oli 137, joista myönteisen päätöksen sai 33.
Hakemusten määrä kasvoi edellisvuodesta 32 prosenttia. Hakemusten määrän noususta huolimatta toimikunnan käytettävissä oleva määräraha pysyi samana kuin edellisvuonna.
Puoli miljoonaa euroa sirkustaiteelle
Tanssitaiteen edistämiseen tarkoitettujen apurahojen lisäksi valtion tanssitaidetoimikunta on sirkustaiteen asiantuntijatyöryhmän esityksestä jakanut sirkustaiteelle tukea reilut puoli miljoonaa euroa.
Cirko − Uuden sirkuksen keskus sai 210 000 euron toiminta-avustuksen. ja Cirko Aereo vajaa satatuhatta euroa. Pienempiä toiminta-avustuksia saivat 11 muuta sirkusalan yhteisöä.
Myönnetyt apurahat tanssitaidetoimikunnan verkkosivuilla
Tanssin Tiedotuskeskus © 2010
Bulevardi 23-27, 00180 Helsinki,
tel. +358 (0)9 612 1812
fax +358 (0)9 612 1824
tanssi@danceinfo.fi