Teatterikorkeakoulun hallintojohtajaksi on valittu MBA, PhD Anne Craven (s. 1972). Craven aloittaa Teatterikorkeakoulun hallintojohtajana viimeistään 1.4.2012.
Craven toimii tällä hetkellä University of East Londonin oikeus- ja yhteiskuntatieteiden tiedekunnan hallintojohtajana. Sitä ennen hän on toiminut hallinnollisissa tehtävissä muun muassa Goldsmiths, University of London ja Royal Holloway, University of London -yliopistoissa.
Erityisenä vastuualueena Cravenilla on ollut muutosjohtaminen. Hän on johtanut kahden University of East Londonin tiedekunnan yhdistymistä.
- Olen iloinen astuessani Teatterikorkeakoulun palvelukseen tässä kiinnostavassa ja haasteellisessakin tilanteessa. Uskon, että uuden taideyliopiston muodostaminen tuo aivan uusia synergiamahdollisuuksia. Yhdistymisen perusteellinen valmisteleminen kaikkia osapuolia kuunnellen on nyt tärkeää; kokemuksesta tiedän, että osapuolten sitoutuminen prosessiin takaa mahdollisimman kitkattoman muutoksen, Anne Craven sanoo.
Craven on suorittanut yliopistohallinnon MBA-tutkinnon vuonna 2010. Taustaltaan hän on pianisti. Hänellä on kolme maisterin tutkintoa: yliopistohallinnosta (MBA, Institute of Education, University of London), musiikin esittämisestä (Trinity College of Music) ja musiikkitieteestä (Åbo Akademi). Lisäksi hänellä on tohtorintutkinto musiikkitieteestä (Royal Holloway, University of London). Craven on toiminut myös esiintyvänä muusikkona ja sivutoimisena yliopisto-opettajana.
Tanssin Tiedotuskeskus © 2010
Bulevardi 23-27, 00180 Helsinki,
tel. +358 (0)9 612 1812
fax +358 (0)9 612 1824
tanssi@danceinfo.fi