Kulttuurituottaja AMK Erika Härkönen tutki lokakuussa 2011 hyväksytyssä opinnäytetyössään tanssin kiertueverkoston toimintamallin kehittämistä Suomessa.
Metropolia Ammattikorkeakouluun tehdyssä tutkielmassa selvitetään, millainen toimintamalli tanssin kiertueverkostolla tulisi olla, jotta se palvelisi parhaiten erilaisia esityspaikkoja ja näyttämöitä eri puolilla Suomea.
Tutkielmassa käsitellään myös tanssin kiertuetoiminnan nykytilaa sekä tanssin asemaa Suomen kulttuuripoliittisella kentällä suhteessa muihin näyttämötaiteisiin.
”Tällä hetkellä Suomessa ei ole rakenteita tanssin kiertuetoiminnalle. Useat kiertuetoimintaa tekevät tanssiryhmät kiertävät ulkomailla, missä monissa maissa on toimiva kiertuejärjestelmä tai ainakin enemmän kokemusta kiertueiden järjestämisestä”, Härkönen kuvaa.
”Suomessa tehdään monesti vain pistokeikkoja. Kiertueiden järjestäminen ilman rakenteita on työlästä, kun jokaisen esityspaikan kanssa täytyy neuvotella erikseen. Suomessa toimii tällä hetkellä hankerahoituksella Fall for Dance -kiertuekonsepti, jossa kiertää ulkomaisten tanssintekijöiden teoksia. Vastaavaa konseptia kotimaiselle tanssille ei vielä ole.”
Kiertuetoimintamallin tulee hyödyttää näyttämöitä
Tutkielman aineistoanalyysin perusteella Härkönen laati ehdotuksen uudesta tanssin kiertueverkoston toimintamallista Suomessa. Härkönen painottaa, että toimintamallin tulisi hyödyttää näyttämöitä niin, että esitysten järjestäminen verkoston kautta olisi kannattavampaa kuin yksittäisten vierailujen järjestäminen.
”Toimintamallilta tämä edellyttää ennen kaikkea vahvaa koordinointia, avointa ja selkeää viestintää sekä yhteistä tavoitetilaa, jotta päästään kiinni synergiaetuihin. Keskeinen osa toimintamallia onkin kiertuekoordinaattori, jolla tulee olla sekä vahva kokemus tuotannollisesta työstä että kattava tanssin kentän tuntemus.”
Kiertueverkoston toimintamalliehdotus esitellään yksityiskohtaisemmin Härkösen opinnäytetyössä.
Kiertueverkostoille laajempi tarve
Myös muilla näyttämötaiteiden aloilla kaivattaisiin Härkösen mukaan kiertueverkostoja. ”Teatterin ja sirkuksen puolella onkin alettu kehittää ja kokeilla erilaisia toimintamalleja. Aluksi on varmasti hyvä, että haetaan eri taiteenaloille sopivia toimintamalleja, sillä myös tarpeet ovat osin erilaisia.”
”Tulevaisuudessa olisi toki järkevää jakaa alojen kesken karttuneita kokemuksia erilaisista kiertuemalleista ja pyrkiä kehittämään koko näyttämötaiteen kiertuetoimintaa yhteisvoimin”, Härkönen toteaa.
Härkösen opinnäytetyö löytyy kokonaisuudessaan verkosta osoitteesta https://publications.theseus.fi/handle/10024/34672
Opinnäytetyön tausta-aineisto sisälsi benchmarking-kartoituksen Suomessa toimivista tai suunnitelluista näyttämötaiteiden kiertueverkostoista, Ruotsin Dansnät Sverige -kiertueverkostosta ja Iso-Britannian Dance Touring Partnership -verkostosta, Fall for Dance -kiertueen ja Dansnät Sverigen partnereiden haastatteluja sekä haastattelut kahdelta suomalaisnäyttämöltä.
Tanssin Tiedotuskeskus © 2010
Bulevardi 23-27, 00180 Helsinki,
tel. +358 (0)9 612 1812
fax +358 (0)9 612 1824
tanssi@danceinfo.fi