Tanssiryhmä Off/Balance aloitti toimintansa lokakuun alussa Keski-Suomen Tanssin Keskuksen suojissa. Off/Balancen takana ovat jyväskyläläislähtöiset tanssitaiteilijat Elina Häyrynen ja Terhi Kuokkanen sekä tuottaja Johanna Muhonen (os. Tähtinen).
Häyrysen ja Kuokkasen idea taidetanssiryhmän perustamisesta Jyväskylään sai tulta allensa keväällä 2010 kun ryhmälle myönnettiin avustukset niin Suomen Kulttuurirahaston Keski-Suomen rahastolta kuin Keski-Suomen Tanssin Keskukselta.
Lopullisen niitin ryhmän toiminnan käynnistämiselle antoi vastikään myönnetty Keski-Suomen ELY-keskuksen 18 000 euron avustus, joka mahdollistaa kolmen kuukauden työjaksot tuottaja Johanna Muhoselle ja tanssija Elina Häyryselle.
Ryhmä aloittaa debyyttiteoksensa harjoitukset joulukuussa. Kynnyksellä -nykytanssiteoksen ensi-ilta on suunnitteilla kesälle 2011. Koreografinen vastuu on Tanssiryhmä Off/Balancen vierailijoilla Veli Lehtovaaralla ja Mikko Hyvösellä.
Ryhmän tähtäin ulottuu kuitenkin ensi-iltaa pidemmälle; pohjimmaisena tavoitteena on luoda säännöllinen ja ympärivuotinen ammattitanssiryhmätoiminta Keski-Suomeen. Syksyllä haettava jatkorahoitus ja alueen toimijoiden tuki on merkittävässä asemassa, jotta ryhmän toiminta saadaan vakiinnutettua.
Tanssiryhmän tulevaisuuden visiona on vahvistaa Jyväskylän kulttuurielämää, työllistää tanssin ammattilaisia, lisätä tanssin saatavuutta sekä olla Keski-Suomen alueella vahvasti toimiva palveluiden tarjoaja ja tanssin saavutettavuuden edistäjä.
Tuleva ohjelmisto suunnitellaan ja laajennetaan vuosien aikana niin, että ryhmä pystyy tarjoamaan esityksiä, työpajoja ja yleisötilaisuuksia erilaisissa tiloissa eri kohderyhmille. Tärkeänä tavoitteena on kierrättää teoksia ja viedä tanssia myös suurten kaupunkikeskuksien ulkopuolelle; maakuntaan ja kaupunkien haja-asutusalueille.
Ryhmän toiminta käynnistyy Keski-Suomen Tanssin Keskuksen suojissa, mutta viimeistään alkuvuodesta 2011 tanssiryhmän taustalle perustetaan rekisteröity yhdistys.
Tanssin Tiedotuskeskus © 2010
Bulevardi 23-27, 00180 Helsinki,
tel. +358 (0)9 612 1812
fax +358 (0)9 612 1824
tanssi@danceinfo.fi